Lomaleiriläinen

Tästä viikosta jäi jäljelle muistikortti täynnä valokuvia, parhaita hetkiä valokuvauskerhon kanssa, ikävä onsen-kylpylään, heipat hostsiskolle. Uusi Hayao Miyazakin leffa ja törkeä väsy. Saisinko mä nukkua?

...en koska nyt selitän mitä kaikkea viime aikoina on ehtinyt tapahtua. Reilu viikko sitten siis pakkasin laukut ja lähdin YFUn mummon kanssa seikkailemaan metroviidakon läpi Chiban puolelle. Täällä sitä siis ollaan, uudessa hostperheessä. Ja hyvin on lähtenyt käyntiin! Mukavia ihmisiä ovat. Perheeseen kuuluu vanhemmat, saman ikäinen hostsisko ja yliopistoa käyvä veli. Sisko tosin suuntasi jo Amerikkaan viettelemään omaa vaihtarivuottansa, mutta hyvin ehdittiin tutustua ja viettää hauskaa aikaa yhdessä. Onhan se totta että Tokio on nyt ihan kuusessa, taikka että itse olen, mutta juna kulkee ja sillä mennään. Joka tapauksessa, hostperheessä viihdyn ja hyvin!

Mutta ettei vain hengittää ehtisi, suunnattiin maanantaina valokuvauskerhon kanssa kohti Shizuokaa. Hieman hassua, että tuosta reissusta käytettiin nimeä treenileiri, mutta kun normaalisti matka koulun kerhon kanssa tarkoittaa aamuviideltä heräämistä, pallon kanssa juoksemista ja punnertamista iltaan asti. Vaan valokuvauskerho kuuluu ihan eri kastiin: siellä me loikoiltiin onsenissa, pelailtiin Unoa, juteltiin ja kokkailtiin leppoisasti kolme päivää! Eläintarhakin käytiin katsastamassa. Laama oli tietty paras kaikkien mielestä. Valokuvia matkalla otin ihan kiitettävästi. Nykyään porukan jutellessa ymmärrän jo tosi hyvin, välillä vain yksityiskohdat jäävät pimentoon. Mutta omien kommenttien lisääminen nopeasti muuttuvaan keskusteluun on kyllä tuntunut extravaikealta. Pikkuhiljaa siinäkin oon alkanut kehittyä.

Valokuvatouhuista kun kotiuduin, sain jo seuraavana päivänä suunnata Unescon ja parin muun vaihtarin kanssa kohti Fuji-vuorta. Siellä siis oltiin vuoren juurella lerillä apuohjaajina ja mukavaa oli. Päivisin oli kaikenlaisia pelejä ja muuta aktiviteettia. Fujikin tuli nähtyä, nyt voin tammikuussa jättää Japanin ihan luvan kanssa. Ja juuri kun viime päivityksessä ehdin hehkuttaa Fuji Q Highland-huvipuistoa, nyt me sitten ohitettiin se bussilla! Huikean näköinen mesta.

Seuraavaksi ohjelmassa pitäisi olla käynti hostveljen kanssa Asakusassa (vanhaa Tokiota), hengailua valokuvauskerholaisten kanssa ja uusi yritys päästä Disneylandiin. Ekalla kertaa taifuuni pisti suunnitelmat uusiksi ja jouduttiin perumaan koko juttu! Ehkä tällä kertaa onnistaisi.

Viikko sitten sain oikeasti nauraa kyyneleet silmissä. Hostsisko, kyllä, 17v luuli joulupukin olevan olemassa. Tämä päätti kysyä multa, että miten on mahdollista saada 40 pakettia pukilta jouluna kun oli kuullut jollekin näin käyneen. SIIS MITÄ? Tää on oikeasti huolestuttavaa, missä on japanilaisnuorten maalaisjärki? :D Raukka koki kyllä pahemman tason shokin kun kuuli karun totuuden, maailma on paha paikka ja pukki täysin tarua. Lopuksi sain tietää vielä, että kaikki kaverit luulee samoin...

Anteeksi että tällä kertaa päivitys on ihan puskista ja huono ja tylsä eikä kuviakaan tekstin välistä löydy, mutta mun kaksi tuntia hienoksi väsäämä teksti katosi bittiavaruuteen joten eipä voi mitään. Lisäksi mulla on pieni blogimasis meneillään. Ehkä pian näkyy taas valoa tunnelin päässä, koitan pitää tätä siihen asti tekohengityksen voimin yllä. Muuten nyt menee yleisesti ottaen tosi hyvin, nautin täällä olosta. Kaikki rullaa juuri hyvin eteenpäin. Suomea ei ole ikävä, välillä tietty siellä olevia ihmisiä tulee ajateltua.

Sayonara!

Loma!

Säteilen kekseliäisyyttä otsikon suhteen. Mutta loma on alkanut juu, vielä jäljellä huominen päättäjäisseremonia. Eli miten oon Tokiossa onnistunut lomapäivät kuluttamaan? Ei melkein itsekään muista...

Paljon tässä on kuitenkin tapahtunut. Muutamana päivänä oon vain hypännyt metroon ja lähtenyt pyörimään ympäriinsä kameran kanssa. Nyt voisi ainakin puolivirallisesti sanoa että Tokion kaupunginosat on jotenkuten käyty läpi. Ainakin pintaraapaisu kaikkiin keskustan paikkoihin on tehty! Kuumahan täällä on kuin uunissa (jos ei onnista niin päivän huippu takuulla yli 35:ssä), mutta en valita. Suomessa ollaan taas tammikuussa polkemassa -20 asteessa kohti vanhaa tuttua lukiota. Japanilaiset kyllä jaksaa lämpötiloista itkeä, silloin mä aina sanon että miten voi olla, et mä kestän Japanin kesää paremmin kuin paikalliset itse? :D

Peltiviidakko!

Uenossa on pariin kertaan tullut pyörittyä. Jänskää aluetta: iso kuin mikä, mutta täynnä kaikkia pieniä katuja putiikkeinensa ja kalatoreinensa. Sitten löytyy huikean kokoinen puistokin. Siellä olikin itse asiassa sunnuntaina tapahtuma jonka kävin katsomassa. Vähän niinkuin matsuri (= perinteinen japanilainen festari) mutta ei nyt kuiteskaan. Isoon lampeen laitettiin lyhtyjä ajelehtimaan kuolleiden ihmisten muistoksi. Elikkäs tänä vuonna oli varmasti vähän enemmän pinnalla tämä juttu, populaa ainakin löytyi.

Klikkailkaa isommaksi!

Hiemankos huvittaisi lähteä reissulle Fuji Q Highlandiin (huvipuisto), siellä kun avattiin aivan uskomaton vuoristorata tällä viikolla. Saa nähdä jääkö kuitenkin tänä vuonna välistä. Tokiostakin kerran löytyy pari huvipuistoa, jotka olisi kiva kavereiden kanssa käydä kokemassa.

Ihmiset, tämä on video. Ole hyvä ja paina keskeltä katsoaksesi sen. Kiitos.

Sitten on pakko hehkuttaa japanilaista tv:tä! Mistään päin maailmaa ei varmana löydy yhtä ufoja ohjelmia :D Ei mitään semmoista tositeeveeroskaa. Monesti oikeasti hauskoja juttuja, kunhan vain jaksaa ottaa ne rennosti. Ihan ykkönen on ohjelma, jossa esitellään katsojien ehdottamia, jostain päin Japania löytyviä outoja asioita. Sitten julkkikset studiossa äänestää niistä kummallisimman. Viimeksi oli ainakin talo, johon oltiin jostain syystä rakennettu kattoon ruokapöydän ylle ovi (!?) ja nainen jolla oli lemmikkinä sorsa, joka käveli omistajansa perässä kaupungilla!

Sitten suurylläri, herään keskiviikkoaamuna tokiolaisena ja nukahdan chibalaisena. Kyllä, vaihdan isäntäperhettä. Pikaisesti voin tilanteen tännekin selittää: tämän hetkinen hostäiti on tosi mukava, asuu mukavalla paikkaa ja löytyy paljon mukavia tuttavia, mutta on niin kiireinen että totesin näin olevan parempi. Työ vie niin paljon aikaa, että arkisin saan harmillisen usein olla ihan yksin kotona ja elellä yksikseni, laittaa ruuan itselleni ja niin edelleen. Ja kuitenkin isäntäperhe on yksi tärkeimmistä vaihtariuden osista. Niin olisi sitten mukava että on semmoinen perhe, jolla on aikaa hiukkasen enemmän tätä vaihtariuttakin varten. Mutta varmasti tulen tähän hostäitiin olemaan vielä yhteydessä ja viettämään aikaa. Saa nähdä mikä on blogin kohtalo, löytyykö uudesta kodista nettiä. Jos ei niin junailen tänne päivityksiä sitten hieman harvempaan tahtiin jollain konstilla. Tokiossa käyn kuitenkin koulua ja lähes joka päivä näillä nurkilla taidan pyöriä. Chiban keskusta on itse asiassa kauempana.

Japanissa päivän sana on 節電(=せつでん/setsuden), eli sähkönsäästö. Siksi tämä ihanainen vuoristoratakin on toistaiseksi kiinni...Miksi, MIKSI? D: Toivotaan että aukeaa ennen tammikuuta. Tahtoo kyytiin ja kovasti.

 Jokin aika sitten puhuin ekaa kertaa Skypessä sinne Suomeen päin, ja hienosti sain huomata oikeasti kompuroivani suomen kielen kanssa. Pitkien sanojen lausuminen oli jotain ihan ylitsepääsemätöntä, pahimpia olivat sekä L- että R-kirjaimelliset sanat. Hei kuinka te oikeasti voitte lausua sanan ratsastusleiri?

Näihin kuviin näihin tunnelmiin, ensi kerralla terkkuja naapurikaupungin puolelta :-)

Origamibuumi

Jälleen on aikaa viime päivityskerrasta kulunut kulunut liikaa, ihan liikaa. En edes halua katsoa, koska oon viimeisimmän kirjoituksen tehnyt! Mutta eipä tuosta mitään, pistetään blogi nyt saman tien ajan tasalle.

Törmäsin tähän kuvaan ja piti ihan itsekin ruveta miettimään, että mistä ihmeestä oon tän napannut. Mut Harajukultahan se, Shinjukun pilvenpiirtäjien suuntaan. Oikeasti tuo on niin hämäävää, tokiolaisilla on niiden oma matala, moderni Empire state building!

Äiti, tiedätkö ketkä kaks eksyi kolmen metrin tarkkuudella tässä kohtaa kaks vuotta sitten totaalisesti? Mä muistan kuin eilisen...

Koulussa on jälleen koeviikko, mut opettajat oli niin jänniä että antoivat meidän vaihtareiden itse päättää, tehdäänkö me kokeet. No vastauksen tiedätte jo :-D Meen siis kouluun ja opiskelen japania kirjastossa, taikka vähän lepäilen, hyvällä omallatunnolla ihan sallittua! Lauantaina päätin opiskella hiukkasen eri tavalla, luin mangaa sanakirjan turvin 2 tuntia. Mutta kyllä siinä oikeasti oppi. Tänään taas katottiin poikkeuksellisesti leffa ja sen jälkeen saatiin suunnata kotiin. Tässä kohtaa kuitenkin eksyin kaupungille kauppoihin, mistä päästään tän kerran otsikkoon...

Löysin siis ison ison kirjakaupan, jonka käänsin ympäri ihan onneni kukkuloilla törmäten origamikirjaan. Koulussa päästiin jo kerran tätä paperiväkertelyä kokeilemaan. Onnistuin värkkäämään kilpparin, joka raukka kyllä kaikkien silmissä näytti sammakolta! Olinkin jo hetken suunnitellut testata tätä juttua ihan kunnolla, jotenkas nyt päätin antaa sille mahdollisuuden. Vielä kirjakaupan kautta kotiin, tietysti paksu paperinippu kourassa.

Ja kyllähän se kivaa oli :-D Tein niitä varmaan kolme tuntia, melkein koko kirjan läpi. Kurkeja en kuitenkaan jaksanut yhtä enempää taitella, jos tuhat menee askartelemaan niin saa japanilaisten mukaan toivoa mitä ikinä lystää. Tuhat paperiarkkia seuraavalle lokkiparvelle?

Valas on mun ehdoton lemppari!

Kesäloma alkaa torstaina ja kestää pari kuukautta. Valokuvauskerhon kanssa tulee ainakin hengailtua, mennään pikkureissulle Japanin sisällä ja käydään Disneylandissa ( tiedän ettette tietänyt et täältä semmoinenkin löytyy)! Tokiosta pitää myös ehtiä kiertää kaikki vielä vieraat paikat, kameraa turhia säästelemättä tietenkin.

Ai että kehtaat väittää, ettet muka nää siinä perhosta?

Lauantaina tuli käytyä ekan ja ihan varmasti myös vipan kerran Shibuya 109:ssä, ainakin alennusten aikaan (ehkä Tokion kuuluisin ostoskeskus, täynnä sellaista nuorten ufomuotia. Okei, siistiä tavaraa myös vaikka muille jakaa). Toisen vaihtarin oli sinne päästävä, joten ei muuta kuin sisään vaan. Ja oikeasti, sitä ei voi sanoin kuvailla: kaikkien liikkeiden myyjät huusi niin kovaa kuin kurkusta irtoaa asiakkaita tulemaan chekkaan putiikkiensa tarjonta :D Kulutusjuhlaa, mikä sen parempaa! "IRASSHAIMASEEEEEEE!" Oltiinko nyt kanalassa vaiko ostarilla? Joko ne työntekijät on hulluja, niille maksetaan törkeästi tai niiden on vaan ihan pakkopakko tehdä töitä edes jossain. Mikäs siinä jos ite tykkäävät. Miesten osasto on tosin erikseen, siellä meno oli ihan hallinnassa ehkä pikkuriikkisen inhimillisempää. Okei myönnetään, kyllähän sieltä jotain pääsi itsellekin mukaan tarttumaan ;)

Tanabatoja Yoyogi-puistossa. Heinäkuun 7. on tähtijuhla, ja porukka kirjoittelee toiveitaan tuollaisille lapuille. Tässä tyyppi toivoo voivansa osallistua Tokion maratonille.

Nyt alan osata japania ehkä jo ihan oikeasti. Oon kyllä ahkerasti pistänyt töppöstä toisen eteen että sen kielen oppisin. Paljon menee vieläkin yli hilseen, mutta niitä "Vitsi, mä ymmärrän!" -hetkiä on koko ajan enemmän. Ellei vähäsen koko ajan. Tulevat vaihtarit, aloittakaa sen kielen kanssa tappeleminen jo ihan alusta alkaen (kuten minä mallikkaasti hehheh) niin, ettei myöhemmin tarvitse ajatella että olisipa sitä tehnyt enemmän töitä.

 Viikonlopun otos lähipuistosta. Länsimaalaisia Tokiossa, hushus pois täältä :D Mun kaupunki!

Ehkä hiukan on alkua ongelmaisempaa viime aikoina ollut, mutta eiköhän se niin vähän kaikilla joskus. Koeviikon takia klubeja ei pidetä ja aikaa on vähän liikaakin. Mitään superkriittistä ei kuitenkaan ole päässyt tapahtumaan, ja nyt on tosi hyvä fiilis. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

Vielä loppuun on pakko kertoa luokkakavereiden hienosta suomen kielestä. Hetki sitten opetin niitä sanomaan heippa, kun kerran kovasti halusivat. Sitten parin päivän päästä tuun kouluun ja kaverit on mulle silleen, että "Wappa!!!". Whaaaaat O_o!? Muutama wappa lisää, ja sitten ne kysyi että mikä se nyt oli suomeksi. Ahaa-elämys oli silmin havaittavissa, ja hieman sai naurua pidätellä.

Vieläpä päätin uuden bannerin, siis tuon yläpalkin, väsätä. Mitä sanoo lukijakunta? Vanha takaisin ja heti vai saako jäädä? Ite kyllä tyksin.

Wappa!

VR-tason palvelua Tokiossa. Melkein.

...siltä se ainakin tuntui: lauantaina oli metro myöhässä! Melki otin kuvan kellosta, juna-aikataulusta ja tyhjästä laiturista. Nyt harmittaa kyl kun en näin tehnyt, eipä tuu tällainen toista kertaa vastaan :D Okei ei ollut paha, 2 minuuttia jäljessä.

Junaihmeen sijasta näkymää koulun ikkunasta :)

Viikonloppuna kävin sellaisessa Unescon kokoontumisessa. Mulla ei ollut koko jutusta mitään käsitystä kun mä sinne menin, YFU kutsui kuitenkin vaihtariraukkansa sinne mukaan. Paikan päällä sitten selitettiin, että me vaihtarit saadaan mennä jonkin sortin apu-ohjaajiksi niiden ylä-astelaisille tarkoitetulle leirille kesällä (pidetään Fujin juurella, wehee!). Viikonlopun kokoontumisessa leikittiin leikkejä tulevien leiriläisten kanssa, ja sitten sinne tuli sumopainijoita, jotka opettivat sumoa. Joku taisi siellä valitettavasti muutaman kuvankin meidän upeista harjoituksista ottaa. Ei tuntunut mun kutsumukselta tuo laji, vaikka superhupaisaa olikin :D Lopuksi ennen kotiin menoa pyörähdin tanskalaisen vaihtarin kanssa Shibuyan Starbucksissa, näin vaihteeksi. Mä en oikeasti ikinä kyllästy siihen paikkaan! Oli mukava jutustella toisen vaihtarin kanssa ihan ajan kanssa  taas pitkästä aikaa.

Muutama päivä sitten meinasin kyllä tippua tuolilta koulussa kun kaveri näytti yhtä lappusta. Joka viikko kaikki luokassa saa semmoisen paperin, joka on vähän niin kuin meidän luokan uutissivu. Aina jotain ajankohtaista tietoa. Tää paperi oli sitten kyseinen lappunen parin kuukauden takaa, vähän ennen mun lähtöä. Ja mitäköhän siihen oltiin keksitty printata? Mun isäntäperheelle japaniks/enkuks kirjoittama kirje! Hei, ei näin O__o! Koska 1) se oli isäntäperheelle, ei mun tuleville luokkakavereille. Tekstikin oli siis hieman erilaista kuin mitä olisin luokkalaisille halunnut Suomesta käsin rustata 2) Olihan se tosi nättiä japania, virheitä niin kuin ekaluokkalaisen esseessä. No ei mitään, hyvä kun olin silti yrittänyt. Jotenkin haluisin silti jutustella vähän Japanin YFUn kanssa, mitä oikein miettivät kun sen koululle antoivat ;)

Perjantaina oli leppoisin valokuvauskerho ikinä. Porukkaa oli niin paljon poissa, että istuttiin vain piirissä, juteltiin ja töherreltiin kuvia isolle paperille. Mukavaahan se oli, koko ajan tulee juteltua enemmän ja enemmän kavereiden kanssa. Toisin sanoen, kyllä se kielitaito tässä kehittyy. Ennen tänne tuloa mun kuullunymmärtäminen oli vähän heikko, Seinäjoen nurkilla kun ei japania nyt liikaakaan kuule, mutta tuntuu että tässä kuukaudessa oon ottanut siinä jo muun kielitaidon kiinni.

Shinjukulta löytyy, nimeä en tiedä...

Koulupostaus taitaa joutua vieläkin odottamaan hetkisen, joku päivä sen vielä kirjoittelen. Varmasti. Tänään otin aamulla jo koulupuvusta kuvan! Nyt on eka purikurakin koettu (en löytänyt parempaakaan mallia Googlettamalla). Nauroin koko ajan, se oli ihan törkeän hauskaa :D Tahtoo uudestaan.

Hejdå!

Kaikki ei osaa kokata okonomiyakia!

Nyt sain viettää pitkää viikonloppua, kun lomailemaan päästiin päivää normaalia aiemmin! Perjantaina käytiin siis luokan kanssa päivän reissulla viereisessä prefektuurissa (yksi etelään Tokiosta, vieläkään muista mokoman nimeä), mahtava päivä tuli vietettyä. Kuvia otin tasan yhden, jotenkin vain jäi nyt valokuvailu tuolla reissulla sivuun vaikka mukava oliskin ollut todistusaineistoa päivän meiningistä ottaa :D

Matkaan lähdettiin jo kahdeksalta, mikä merkitsi mulle klo 5.30 heräämistä. Bussissa oli japanilaiseen tapaan karaokelaitteet, sen turvin kulutettiin tunnin matka molempiin suuntiin. Mähän en siis mikkiin koskenut, ajattelin nyt kuitenkin säästää 50 ihmisen korvat. Paljon siinä tuli silti luokkalaisten kanssa jutusteltua!

Perillä pelattiin korista ja käytiin ostamassa ainekset kokkailua varten. Sitten tehtiin ruokaa jollain jänskällä piknik-paikalla ryhmissä. Meidän porukka oli ihan paras! Hauskaa oli vaikkei okonomiyakista ihan odotetun arvoista tullutkaan...

Ruokailun jälkeen tehtiin jotain, mitä Suomessa nuoriso harvemmin puuhaa: oltiin vesisotaa! O__o Japanissa lukiolaiset osaa kyllä olla jotenkin hauskasti lapsellisia. Ei mitään, rennolla meiningillä vaan leikkiin mukaan! Lopuksi koko jengi oli ihan litimärkänä, onneks oli vaihtovaatteet messissä.

Mitäs muuta. Aivan, sadekausi alkoi. Voi tylsyyden tylsyys. Sitten kuitenkin lauantaina oli täysi hellepäivä! Silloin meninkin Shinjukulle kiertelemään, oikeastaan etsimään isompaa koululaukkua. Eipä tullut vastaan, jänskää kuitenkin oli ympärille katsella.


Laitan tänne väliin kuvia joku toinen päivä, tai sitten teen saman tien uuden postauksen niistä. Ärsyttää julkaista pelkkää tekstiä, näyttää tylsältä! Jep, ja koulusta tulee myös postaus tässä lähiaikoina. Ehkä. Taitaa olla parempi ettei lupaakaan mitään :D

Paipai! ~

Kiireistä japsielämää

...niin sitä varmaan voisi kuvailla. Siksi blogikin on ollut hieman sivussa, mutta nyt sitä tekstiä sitten tuleekin ;)

Voi kun olisi joku ottanut kuvan mun reaktiosta tämän nähtyäni! Olin kyl lukenut, että moinen putiikki löytyy jostain päin Japania. En nyt kuitenkaan ajatellut sen olevan parin kilsan päässä kotoa :D

Tämä ravintola niminensä taas tuli aivan puskista. Mistä ihmeestä japsit on tällaiset nimet kaupoillensa keksineet repäistä?

Hyvin täällä menee, koulussa on nyt koeviikko, mutta mun ei siitä tarvi stressata kun saan luistaa yhtä enkun esseetä lukuun ottamatta kaikki kokeet (ja senkin tein jo lauantaina). Sen sijaan mulle ja toiselle vaihtarille on spesiaalia ohjelmaa, mikä tarkoittaa elokuvien katsomista, museoiden kiertämistä ja temppeleissä pomppimista. Sopii mulle, ihan inhimillinen diili! Kouluelämästä voisin joku päivä kirjoittaa hieman tarkemman sepostuksen. Ehkäpä silloin sivuja tulee koristamaan kuva koulupusta ;)

Pari viikkoa sitten oli jännä päivä lukiolla, kun yhtäkkiä koko rakennus oltiin muutettu sairaalaksi! Meillä oli siis terveystarkastus, jossa otettiin kaikki mahdolliset testit röntgenistä sydänkäyriin, mikä lie. Kaikki kuitenkin kiersi koulun eri luokkia tietyssä järjestyksessä. Sitten otettiin verikoe. Sanoin etukäteen että mä en oo mikään paras näiden piikkijutskien kanssa, mutta voi sitä miten nämä sitten valmistautuivatkaan tähän: kun päästiin sinne verikoepaikalle, niillä sairaalatädeillä oli semmoinen peti lattialla väliseinän takana. Mut sitten pistettiin uneksimaan sinne tämän kokeen ajaksi etten vain kuolla kupsahda järkytyksestä! Oli niin huvittava tilanne et nauroin koko testin ajan :--D

Home, sweet home.

Mitään kulttuurishokkia tai muuta vastaavaa en ole kokenut, itse asiassa ainoa asia mistä oon hämmästynyt on se, kuinka nopeasti mä oon tänne sopeutunut. Viihdyn hyvin täällä Tokiossa, juuri sellainen paikka missä haluan asua. Tosin nyt kun alan osata jo monet alueet ulkoa (siinä oppii nopeasti kun tuijottaa auton ikkunasta), on alkanut ärsyttää se, että tuntuu kuin mun Tokio olisi alkanut kutistua! No ei vaan, onhan tää kaupunki vielä täynnnä paikkoja, joissa en ole pyörähtänytkään. Ja sitten taas välillä metron ikkunasta ulos katsoessa tulee semmoinen takaisku että hetkonen, mitä ihmettä, mä oon Tokiossa! Miten ihmeessä jokin paikka voi olla näin valtava? Miten nää rakennukset eivät vain lopu ja miten ihmeessä jokainen kadun kulma voi olla täynnä ihmisiä?

Meiji Jingu. Mukavan rauhallinen paikka tallustella, ihan kodin vieressä.

Mitenkäs sitten maaliskuun katastrofi näkyy täällä päin? Onko kaikki kaaosta ja ihmiset seitsemänpäisiä mutantteja? Höpsis. Tokiolaiset tuntuvat jatkaneen normaalia elämää, vaikka tietysti tapahtuma on kaikilla vielä tuoreessa muistissa. Päällimäisenä se näkyy tv:ssä ja hyväntekeväisyyskampanjoissa. Ja Tokion sähkönkulutuksessa: japanilaiset ovat alkaneet tosissaan säästää sähköä sammuttamalla turhat valot pois. Hostäiti sanoi, että Tokio oli ennen paljon valoisampi kaupunki. Hyvin silti pärjätään näin vähemmälläkin, mulle Tokio on edelleen valomeri. Lisäksi suurin osa ulkomaalaisista on tainnut ottaa äkkilähdön kotikonnuille.

Yksi jännä juttu on se, kuinka tuon katastrofin myötä japanilaisten yhteisöllisyyden on pystynyt näkemään aivan uudella tasolla. Kaikki on mukana auttamassa tuhojen korjaamisessa, miten sitten kukakin sen tekee. Juu totta kai tällaisessa tilanteessa ihmiset puhaltaa yhteen hiileen oli paikka mikä tahansa, mutta silti japanilaiset ovat omalla tavallaan kumman yhteisöllisiä.

Tällainen kiva sekundakuva, joka syntyi sen suurempia valmistelematta. Joku ilta otan jalustan mukaan ja lähden metsästämään kunnollisia tämän tyyppisiä otoksia ;)

Näin siis pallon toisella puolen, kamera saapui hetki sitten postissa, voi sitä iloa. Suurkiitos mammalle Seinäjoelle :-) Kommentteja on tullut paljon, kiitos niistä! Pahoittelut kun niihin en ole vastannut. Teen parhaani, ettei moinen toistu!

Ikioma keetainini! Nimi on vielä mietintämyssyssä.

 Toivotaan ettei seuraavaa postausta tarvitse odottaa kolmea viikkoa. Bloggailu kun on loppujen lopuksi melko aikaa vievää puuhaa, täytyy sanoa että 1 päivitys/viikko on aikas maksimi mihin täällä kykenen. Sayonara!

Suomalainen on alle kymmenen tunnin päässä julkisuudesta

Näin se vaan on, Japanissa finski on auttamatta julkkis. Tuntuu siltä, että koko koulu tietää mut vaikka mä muistan vasta ehkä kaks nimeä! Täytyy sanoa, että tänään oli superväsy. On ollut niin kiire, ettei unelle oo jäänyt läheskään tarpeeksi aikaa, mutta huomenna saa onneksi nukkua, öö, seitsemään asti (vaihtarivalmennus klo 9.00)? Repikää siitä.

Alkuviikosta oli koulusta lomaa, eli suomalaisten vappuillessa yhden päivän japanilaiset pistävät saman tien lähes viikon loman kaikille. Tuolloin suurin piirtein jokainen lähtee matkalle Japanin sisällä. Ja sen huomaa: kaupungilla oli jo loman aikana paljon ihmisiä mun mittapuulla, muta eilen sen loputtua tuntui kuin puolet tokiolaisista olisi tullut ulos koloistaan, Shibuyalla kävellessä ei voinut kuin nauraa. Niin kummaa se ihmispaljous oli :D

Tänään menin koko matkan kotoa kouluun yksin metrolla, hihii se oli kivaa. Koulussa meillä oli fysiikkaa, josta en ymmärtänyt kyllä paljoakaan. Opiskeltava asia oli ihan peruskamaa, Suomen lukion ekan kurssin juttuja. Mutta ne vaikeat kanjit yhdistettynä opettajan nopeaan japaniin merkitsi mulle 45 minuuttia hiljaa paikallani istumista :D Jees, kyllä se siitä.

Hyvää siis kuuluu, loppuun muutama kuvanen.

Roppongi Hillsiltä, taustalla Shinjuku.

Eilen kävin taas Shibuyalla, ja voin kertoa että niissä parin postauksen takaisissa kuvissa (kuten tässäkin) on oikeasti hiljaista. Oikeasti.

 Lisää lomakuvia autiokaupungista: