Amatööritaiteilijana Harajukulla

Toteutettiin hostsiskon kanssa ehkä siistein juttu ikinä, pystytettiin nimittäin taidegalleria kolmeksi päiväksi Tokion Harajukulle! Enpäs hieman ennen tätä vielä osannut kuvitella, että pääsen tällaisen jutun joskus toteuttamaan. Paikka oli ison tilkkutäkin näköinen rakennus, jonka sisältä löytyi monta huonetta ajan varaamista ja oman näyttelyn pystyttämistä varten. Mistä tämä kaikki sitten lähti? Oon tässä viime aikoina alkanut viikottain käydä yhdessä ateljeessa, jossa hostsisko maalailee ja piirtelee töitänsä. Siellä sitten itsekin olen muutaman työn väsännyt. Yhtäkkiä hostsisko ehdotti tällaista, ja mähän olin heti mukana jutussa!

Tässä työn tulos kokonaisuudessaan!

Oltiin vähän myöhään asialla, joten huoneissa ei ollut paljoa valinnan varaa. Lisäksi aika oli kortilla joten ei ihan viitsitty suurintakaan jäljellä olevaa huonetta valita, pari hassua taulua olis voinut näyttää hiukkasen yksinäiseltä siellä! Päädyttiin lopulta tuollaiseen puoliavonaiseen nurkkaukseen joka oli loppujen lopuksi hyvä valinta. Tilaa oli juuri sopivasti ja kaikki ihmiset kävelivät siitä kohtaa läpi niin oli näkyvällä paikkaa :] Töitä laitoin esille kuusi: kaksi piirustusta ja neljä valokuvaa. Hostsiskolta taas löytyi neljä piirustusta ja yksi maalaus. Lisäksi painettiin muutama take free -postikortti ja tehtiin kolmen kortin postikorttipakkauksia. Työtähän moinen idea teetti ihan tarpeeksi, tämän ansiosta valvoin hostsiskon kanssa viimeiset yöt lähes aamuun asti töitä viimeistellessä.

Omien töitteni osio.

Lopulta meillä oli sitten näyttely pystyssä ja pidettiin sitä aamusta iltaan 26, 27. ja 28. päivä. Koska nuo olivat kaikki arkipäiviä, oli porukkaa hieman vähänlaisesti liikkeellä, mutta ihan mukavasti silti. Siinä sitten ehti juteltuakin hieman ihmisten kanssa, yksi nainen oli kuulemma käynyt kaksi kertaa Tampereella ja tykkäsi suomalaisesta elokuvakulttuurista(!?!?). Ulkomaalaisiakin sinne aika hyvin eksyi. Tuli ylihyvä fiilis kun valokuvia kehuttiin moneen kertaan ja porukka kyseli että millä tapaa kuvat on otettu. Sitten mä selitin ja annoin niille sen take free -kortin, ei vitsi vähän mä oon taiteilija!

Hostsiskon pikkutaulut. Hostperheen kaikkien muiden mielestä nää on ihan hirveitä ja mä oon ainoa joka jotenkuten ymmärtää. Noh, ainakin ne on persoonallisia! :D

Lopulta tää oli aivan mahtava kokemus, varmaan yksi niistä asioista jotka Japanista viel pitkään muistan!

Muita kuulumisia? Oi kyllä. Tässä käy juuri niin kuin arvelinkin, heti pitää lähteä kun on sen elämän tänne rakentanut. Mutta hymyssä suin täältä palaan, ehkä sen vuoden lyheyden ansiosta jää vielä se halu tulla tänne takaisin joku päivä. Aivan mahtava vuosihan täällä on ollut. Ei sillä etteikö huonoja päiviä olisi löytynyt, todellakin on! Mutta ilman niitä mun vuosi ei olisi ollut sama kokemus.

Tarkemmin sanottuna oon gallerian lisäksi viime aikoina viettänyt elämäni epäjouluisimman joulun (välillä ihan hyvä niin, päälimmäisenä mieleen jäi aaton "joulukana-menu"), kiirehtinyt ja panikoinut paluun kanssa ja nähnyt kavereita ihan vapaa-ajallakin, mitä ei täällä ihan liian usein tapahdu. Tuliaisetkin on päätä alkanut vaivata. Kyl täältä jotain löytyy.

Kirjoitan tänne vielä paluusta ja vaihtovuodesta kokonaisuudessaan, eli tämä ei ole vielä tässä kävi miten kävi, mutta saattaa olla että Tokio kuittaa nyt viimeiseen kertaan!

Paipaii!!!　(･ω･)ﾉ

Päätösseremonia

Tänään kävin sitten koululla lukukauden päätösseremoniassa ja samalla sanomassa heipat suurimmalle osalle porukasta. Mistä ihmeestä mä aloittaisin?

Noh, ensiksi meillä oli viimeinen jumalanpalvelus joka oli samaa kamaa kuin ennenkin, melkein nukahdin kun yritin ottaa rennosti ennen puhetta joka mun oli lopuksi pidettävä. Sitten lompsittiin sinne tokaluokkalaisten eteen minä ja Latvian kollega, ja luin ensiksi puheen pois alta. Jännitin loppujen lopuksi yllättävän vähän, meni jotenkin tosi itsevarmalla fiiliksellä! Kaveritkin sanoi että hyvä puhe oli, jollakulla oli ihan tullut tippa linssiin. Japanin kieltäkin kehuttiin. Sitten vielä kaikkien edessä saatiin todistukset. Aina niin täsmälliset japanilaiset olivat kirjoittaneet mun syntymäpäivän väärin, mutta en tiedä jaksanko sitä käydä siellä koulun kansliassa korjauttamassa.

Sitten mentiin vielä hetkeksi luokkaan. Olin päivää aiemmin soittanut opettajalle ja kysynyt päivän ohjelmasta, jolloin opettaja sanoi että olisi kiva jos jotain puhuisit sitten vielä luokankin edessä. Päätin olla valmistelematta sen kummempia ja puhuinkin muistista, tai noh sitä mitä nyt mieleen tuli. Oli melko vaikeaa siinä sanoa mitä tahtoi, mutta jotenkin siinä muutaman ajatuksen onnistuin jakamaan. Osa porukasta itki, lopuksi sain luokalta vielä lahjan, sellaisen albumin mihin kaikki oli kirjoittanut oman viestinsä mulle. Japsit, te ootte liian ystävällisiä! Itellä ei pokka pysynyt enää luokassa, voi hyvänen aika sitä pillitystä :-D En todellakaan osannut itseltäni semmoista superunteelliseksi heittäytymistä odottaa. Ehkä se on vain merkki hyvästä vuodesta. Sitten kaikkien kanssa otettiin vielä sata kuvaa perinteiseen japanilaiseen tapaan, sitten mut kiikutettiin viereiseen luokkaan missä sain valokuvauskerholta saman tyyppisen lahjan. Ja taas itkettiin, tai ainakin mä. Koitin sanoa kaikille paljon kiitos, mutta eihän siinä ajatuksia kovin järkevästi osannut sanoiksi kasata.

Lopuksi istuttiin siellä luokassa, juteltiin valokuvauskerholla samaan tyyliin kuin aina ennenkin ollaan jutskattu, mäkin rauhoituin ja olin taas ihan normaali :D Ihan unohdin että siinä sitä oltiin vipaa kertaa puhumassa kaikkien kanssa. Lopuksi piti sanoa heipat, yhdessä päätettiin että se oli "nähdään taas" hyvästien sijasta. Hyvä niin, oli mukava vilkuttaa porukalle ja sanoa kevyesti heippa, olin itkenyt jo ihan tarpeeksi. Sitten pitikin jo mennä.

Yhteydenpito kuihtuu todennäköisesti joskus, mutta yrittämättä luovuttaa ei kannata. Vielä joku päivä mä nään nämä kaikki tyypit uudelleen.


Kommenteissa oltiin kysytty josko jatkan bloggailua Suomeen palattuanikin. Tämä blogi saa päätöksensä 08.01.2012 klo 15.20 kun kone laskeutuu tutulle ja turvalliselle Helsinki-Vantaalle. Bloggaamisesta on tullut addiktio, joten voi olla että väsään uuden blogin. Vielä en kuitenkaan ole varma.

Kielitasoilua ja muuta tapahtunutta vaihdon loppusuoralla

Koulu loppu. Vedin suorat housut ja kauluspaidan eilen viimeistä kertaa ylle, se oli sit siinä. Puolentoista viikon päästä käyn vielä lukemassa puheen tokaluokkalaisten edessä ja jakamassa Fazerin sinisiä luokkakavereille. Mielenkiintoistahan se oli mutta en itke, pyh. Tästä alkaa loppuvaihdon mittainen lomaputki, tai no, tuskin tässä liikaa lomailtua tulee, pitää vielä kaikenlaista tehdä.

Viikko sitten kävin raapustamassa japanin kielitasotestin pois alta. Tasoja tuosta kokeesta löytyy viisi, joista otin keskimmäisen.Vielä en uskalla täysiä pisteitä, erikoismainintaa, stipendiä ja työpaikkaa kääntäjänä tai oikeastaan edes läpipääsyä luvata, mutta jos se ei aivan uskomattoman hyvin mennyt niin ei nyt aivan päin metsiäkään. Kokeesta löytyi kolme osiota, sanasto/merkit, lukeminen ja kuuntelu. Kuuntelu meni lähes nauraen läpi, okei muutama meni ohi mutta muuten melko helppoa. Lukeminen oli kompastuskiveni, jos aikaa olisi löytynyt niin varmaan olisin elossa siitäkin selvinnyt, nyt täytyi lopusta kuitenkin kiriä että ehti sen loppuun tehdä. Ihan hyvä fiilis tuosta kokeesta kokonaisuudessaan kuitenkin jäi. Enkä varmaan ikinä oo stressanut mitään koetta näin vähän! Koepäivän aamuna aloin pikkuhiljaa googlailla reittiä koepaikalle, chekkailla mitä pitää ottaa mukaan ja sitä rataa.

Mutta hullu on hullu, en oikeasti itekkään tiedä mistä tämän opiskelumotivaation oikein revin. Käytännössä japanin opiskelut Japanissa on nyt opiskeltu ja loppuajan vois ottaa rennosti, mutta tuossa yksi ilta tuli vaan mieli kipaista kirjakaupassa, käydä ostamassa uudet japanin kirjat. Niinpä tuossa pöydällä on nyt komea kolmen kappaleen kirjavuori, jonka turvin valmistaudun tästä lähtien siihen kielitasotestin kakkoskokeeseen, vaikka olen poissa maasta kuukauden kuluttua, tuskin käytän sen jälkeen japania enää lähes ollenkaan päivittäisessä elämässä enkä edes tiedä tulenko tuota kakkostason koetta ensi vuonna ottamaan :D No opiskellaan nyt kun tänne kerran tultiin!

Nii et ei se joulu sit sen makeampaa täällä päin.

Tässä joulu tekee sitten tuloaan tännekin, loppua aikana käyn hengailemassa muutaman kerran kavereiden kanssa, vietetään aikaa paljon hostperheellä ja muuten vain nautin Japanin kummalisuuksista. Hassu fiilis kun se vuosi oli nyt sitten tässä, tai onhan sitä vielä jäljellä mutta loppusuoralla kuitenkin. Mutta hyvä kokemus on ollut, aivan upea. Ajattelin kirjoittaa tänne pienen selonteon vuodesta ennen paluuta, miten kaikki meni, mikä jäi mieleen, mistä tykkään Japanissa ja mitä siinä en vain voi sietää. Niputtaa tämä kahdeksan kuukautta yhteen. Eli sitä odotellessa.

Syksy pakettiin

Päätin pistää syksyn yhteen pakettiin, täältä sitä nyt sitten satoi viiskyt kipaletta syksyn kuvia. Alta löytyy pikku selityksiä kuvatuksille, tässä olkaa hyvä:

Tehtiin reissu Nikkoon, kiitettävän tunnettu paikka tuolla jossain Pohjois-Japanissa historiansa sun muun suhteen. Yllä olleet kuvat on otettu Edo-kauden Japania jäljettelevässä paikassa, eli eivät kuitenkaan aitoa wanhan ajan kamaa. Alapuolelta momijigarin eli "ruskametsästyksen" satoa, aivan järkyn iso vesiputous ja muuta jänskää.

Seuraavaksi muita ikäloppuja Japanin kolkkia, Enoshimaa ja Kamakuraa. Huomatkaa myös eläkeläisturistit! Kulkevat järjestelmäkameroidensa kanssa kiltisti oppaan kantaessa näyttävää lippua joukon edessä, ne on oikeita turismielitistejä.

Setääki käytiin moikkaas. Nätisti on taas pienet japanilaiset puurtaneet hiki hatussa töitä patsaan eteen muutamamisen sataa vuotta sitten.

Seuraavaksi kuvia tapahtumasta, jossa käytiin Tokiossa. Kaikkea jännää jälleen kerran, älkää kysykö tarkemmin.

Ei meitä siellä sit muita.

Koulun edustalta löytyy nyt joulukuusi, ja ihmiset juhlii joulurauhaa siinä sitten kivasti tavarataloissaan kulutusta harrastamalla. Japanissa oikeasti kaikesta tehdään bisnestä. Kuusen valojen sytytysjuhla oli aikas ihmisiä keräävä jutska:

Ei mun lapsuudessa vaan pelattu Pokemon-korteilla nurmikolla joulukuusen juurella!

Loppuun vielä kuvia Shinjukun puistosta, vitsi mikä fiilis poiketa tuollaiseen paikkaan joskus Tokion vilskeessä. Sitten on taas hyvä sukeltaa takaisin rakennusten ja metrolinjojen sekaan.

Tänään oli sitten viimeinen kunnon koulupäivä. Huomenna alkaa koeviikko, eli ei mitään mulle, helposti lusmuillen tästä eteenpäin. Japanin lukio oli mielenkiintoista kokea, mutta kyllä se loppuu ihan ajallaan, alkaa siihen ala-aste-fiiliksen pikkuhiljaa väsyä. Vielä haluaisin tehdä sata asiaa ennen paluuta eikä millään meinaisi kuukausi siihen riittää, sen sitten ehtii minkä ehtii ja loput jää kokematta. Viimeinen käynti Shibuyalla, viimeinen karaoke, viimeinen purikura, viimeinen takoyaki. Jäiks, täähän on ihan niin kuin ennen lähtöä. Ei sen päivän lähestymistä vain meinaa uskoa.

Kouluelämä-pläjäys

Aikaa on vierähtänyt jo kuukausi viime tekstistä ja kerrottavaa löytyisi, mutta tällä kertaa uhraan postauksen koulusta kertomiseen!

Homeroom class, 2C!!!

Japanilainen lukio on ihan lyhyesti ilmaistuna täysin erilainen suomalaisesta. Täällä yksityisten ja yleisten koulujen ero on kova sana, ja koulujen välillä on hirveä vertailu. Yksityiset voivat olla normaalin sekakoulun lisäksi tyttö- tai poikakouluja, ja säännöt voivat olla tiukempia. Itse päädyin varmaan koko Japanin kummimpaan (seka)kouluun sääntöjen siellä ollessa Japanin mittapuulla vieras sana. Eikä siinä vielä kaikki, se on kristitty koulu jossa loksahtaa suu auki jos löytää kristityn oppilaan. On tää elämä täällä ihan joskus melkein ehkä loogista.

Koulua mulla on uskomaton etuoikeus ja onni, tai ainakin melkein, käydä 6 päivää viikossa. Yksityiskoulu kun on, reissaa oppilaat sinne pitkänkin matkan päässä. Joskus tuntuu ettei kukaan asu Tokiossa! Sunnuntait eli ainoat lomapäivät mennään siis nukkuen, tai jos jossain hengataan alias asoboidaan, nukutaan seuraava viikko koulun tunneilla. Tai no, sitä nyt tehdään joka tapauksessa.

Itse en toukokuussa koulun aloittaessa tuntien opetuksesta saanut varmaan aihetta pidemmälle mitään kiinni. Matikkaa taisin kokeilla opiskella kahdella ekalla tunnilla, sitten ymmärsin että turha yrittää jos en ymmärrä. Joten, aloitin japanin opiskelun itse tuntien aikana. Nyt ymmärrän jo varmaan tarpeeksi että voisin jo jollain tapaa tunneilla opiskella, mutta mitäs tuosta kun tähän asti on näin tultu: jatkan itseopiskelulla, ja opiskelen, jos opiskelen, enemmän tai vähemmän, tunnista riippuen ;)

Ekalla kertaa jumalanpalveluksessa luulin että kaikki kumartaa eteenpäin ja osoittaa kunnioitusta, ja ajattelin että kylläpäs hassuja tapoja täältä löytyy. Mutta ei...ne nukkui.

Mutta pelkästään tuollaisilla itseopiskelu-tunneilla pyörivä kouluelämä kuihduttaisi mun mielenterveyden alta kahden viikon. Pelastava sana onkin yksityistunnit! Niitä löytyy kahdeksan viikosta, kuusi japanin kieltä, yksi kulttuuria ja yksi päivittäistä elämää. Kielen tunneilla en oo käyttänyt oppikirjaa enää kesäloman jälkeen, teen opettajalle kysymyksiä ja muuten vain jutellaan japaniksi milloin mistäkin. Ja joskus jos latvialainen vaihtari haluaa puhua niin löpistään enkuksi, jälleen ehkä maailman ufoimmista jutuista. Kulttuurin tunnilla maalaillaan nyt japanilaisia maalauksia, aiemmin tutustuttiin vähän historiaan. Päivittäinen elämä on ihan helmeä myös: ope on sellanen ihan paras mummo, joka tuo tunnille aina jotain herkkuja. Sitten se syöttää mua ja toista vaihtaria kaikilla mahdollisilla japanilaisilla karkeilla ja jutustelee meille aina yhtä energisenä. Huomenna mennään sen tunnilta syömään unagidonit ravintolaan!

Samalta kampukselta löytyy yliopisto, jonka opiskelijat on cool/"kakkoii"! Niitä katotaan niin ylöspäin. "Daigakusei ni mou naritai ne!"

Parvekkeella voi aina joskus hengailla, tai ainakin koeviikolla nukkua penkeillä.

Eikä japanilaista koulua ilman koulupukua! Etukäteen suorastaan pelkäsin että mitä sen kääriminen ylle aamusta aamuun olisi, mutta loppujen lopuksi tyksin siitä ja paljon. Meidän koululla on mukava koulupuku eikä sen oikein pukemista ihan mitata viivoittimella (kyllä, tätäkin tapahtuu). Itse saa päättää kumman värisen kravatin laittaa jos laittaa, saa päättää pitkähihaisen neuleen ja hiattoman neuleliivin välillä eikä takkia ole pakko vetää niskaan jos ei halua. Lisäksi se neule on supercool. Koululaukkukin saa olla oma...Mutta täältä pesee, tässä kuva olkaa hyvät:

Kello on 11pm, mä alan kiskoa koulupukua ylle, jotain hiuksiin koska harakka-style on aina parempi kuin ei mitään, ja hostäiti nauraa itsensä kuoliaaksi skypen päässä olevan hostveljen kanssa. Mikä meni vikaan? Saitte kravatin Tylypahka-version, nätimpi on hukassa.

Toinen japsien kouluelämään ehdottomasti kuuluva juttu on klubit/kerhot. Jokainen kuuluu johonkin niistä, esim. itse käyn valokuvauskerhossa (plus englanti ja viime aikoina kalligrafia). Hulluimmissa urheilukerhoissa (jalkapallo ja baseball) päivä alkaa aamutreeneillä ja loppuu iltatreeneihin. Vapaa-päiviä tuskin montaa löytyy. Kuulostaa oikein mun tapoihin sopivalta, siksi eksyinkin pari kertaa viikossa olevaan kuvailukerhoon, jossa fiiliksen mukaan räpsitään muutama otos ja loppu aika jutellaan! Sieltä mä oon myös löytänyt ne kaikkein parhaimmat ihmiset.

Yleisesti kouluelämä täällä on mukavaa. Japsit on ystävällisiä ja ottaa hyvin porukkaan mukaan. Meno on sellaista lapsellisen sööttiä, välitunnilla saattaa kaikki yhtäkkiä lähteä pihalle leikkimään vesisotaa tai jotkut pelata lentopalloa luokassa. Liian rankkaa ei ainakaan ole. Ihan kokemisen arvoista tää japsien lukio!