Tästä viikosta jäi jäljelle muistikortti täynnä valokuvia, parhaita hetkiä valokuvauskerhon kanssa, ikävä onsen-kylpylään, heipat hostsiskolle. Uusi Hayao Miyazakin leffa ja törkeä väsy. Saisinko mä nukkua?
...en koska nyt selitän mitä kaikkea viime aikoina on ehtinyt tapahtua. Reilu viikko sitten siis pakkasin laukut ja lähdin YFUn mummon kanssa seikkailemaan metroviidakon läpi Chiban puolelle. Täällä sitä siis ollaan, uudessa hostperheessä. Ja hyvin on lähtenyt käyntiin! Mukavia ihmisiä ovat. Perheeseen kuuluu vanhemmat, saman ikäinen hostsisko ja yliopistoa käyvä veli. Sisko tosin suuntasi jo Amerikkaan viettelemään omaa vaihtarivuottansa, mutta hyvin ehdittiin tutustua ja viettää hauskaa aikaa yhdessä. Onhan se totta että Tokio on nyt ihan kuusessa, taikka että itse olen, mutta juna kulkee ja sillä mennään. Joka tapauksessa, hostperheessä viihdyn ja hyvin!
Mutta ettei vain hengittää ehtisi, suunnattiin maanantaina valokuvauskerhon kanssa kohti Shizuokaa. Hieman hassua, että tuosta reissusta käytettiin nimeä treenileiri, mutta kun normaalisti matka koulun kerhon kanssa tarkoittaa aamuviideltä heräämistä, pallon kanssa juoksemista ja punnertamista iltaan asti. Vaan valokuvauskerho kuuluu ihan eri kastiin: siellä me loikoiltiin onsenissa, pelailtiin Unoa, juteltiin ja kokkailtiin leppoisasti kolme päivää! Eläintarhakin käytiin katsastamassa. Laama oli tietty paras kaikkien mielestä. Valokuvia matkalla otin ihan kiitettävästi. Nykyään porukan jutellessa ymmärrän jo tosi hyvin, välillä vain yksityiskohdat jäävät pimentoon. Mutta omien kommenttien lisääminen nopeasti muuttuvaan keskusteluun on kyllä tuntunut extravaikealta. Pikkuhiljaa siinäkin oon alkanut kehittyä.
Valokuvatouhuista kun kotiuduin, sain jo seuraavana päivänä suunnata Unescon ja parin muun vaihtarin kanssa kohti Fuji-vuorta. Siellä siis oltiin vuoren juurella lerillä apuohjaajina ja mukavaa oli. Päivisin oli kaikenlaisia pelejä ja muuta aktiviteettia. Fujikin tuli nähtyä, nyt voin tammikuussa jättää Japanin ihan luvan kanssa. Ja juuri kun viime päivityksessä ehdin hehkuttaa Fuji Q Highland-huvipuistoa, nyt me sitten ohitettiin se bussilla! Huikean näköinen mesta.
Seuraavaksi ohjelmassa pitäisi olla käynti hostveljen kanssa Asakusassa (vanhaa Tokiota), hengailua valokuvauskerholaisten kanssa ja uusi yritys päästä Disneylandiin. Ekalla kertaa taifuuni pisti suunnitelmat uusiksi ja jouduttiin perumaan koko juttu! Ehkä tällä kertaa onnistaisi.
Viikko sitten sain oikeasti nauraa kyyneleet silmissä. Hostsisko, kyllä, 17v luuli joulupukin olevan olemassa. Tämä päätti kysyä multa, että miten on mahdollista saada 40 pakettia pukilta jouluna kun oli kuullut jollekin näin käyneen. SIIS MITÄ? Tää on oikeasti huolestuttavaa, missä on japanilaisnuorten maalaisjärki? :D Raukka koki kyllä pahemman tason shokin kun kuuli karun totuuden, maailma on paha paikka ja pukki täysin tarua. Lopuksi sain tietää vielä, että kaikki kaverit luulee samoin...
Anteeksi että tällä kertaa päivitys on ihan puskista ja huono ja tylsä eikä kuviakaan tekstin välistä löydy, mutta mun kaksi tuntia hienoksi väsäämä teksti katosi bittiavaruuteen joten eipä voi mitään. Lisäksi mulla on pieni blogimasis meneillään. Ehkä pian näkyy taas valoa tunnelin päässä, koitan pitää tätä siihen asti tekohengityksen voimin yllä. Muuten nyt menee yleisesti ottaen tosi hyvin, nautin täällä olosta. Kaikki rullaa juuri hyvin eteenpäin. Suomea ei ole ikävä, välillä tietty siellä olevia ihmisiä tulee ajateltua.
Sayonara!
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Lomaleiriläinen
Tunnisteet:
Chiba,
huvipuisto,
isäntäperhe,
kerhot,
loma,
valokuvaus
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Loma!
Säteilen kekseliäisyyttä otsikon suhteen. Mutta loma on alkanut juu, vielä jäljellä huominen päättäjäisseremonia. Eli miten oon Tokiossa onnistunut lomapäivät kuluttamaan? Ei melkein itsekään muista...
Paljon tässä on kuitenkin tapahtunut. Muutamana päivänä oon vain hypännyt metroon ja lähtenyt pyörimään ympäriinsä kameran kanssa. Nyt voisi ainakin puolivirallisesti sanoa että Tokion kaupunginosat on jotenkuten käyty läpi. Ainakin pintaraapaisu kaikkiin keskustan paikkoihin on tehty! Kuumahan täällä on kuin uunissa (jos ei onnista niin päivän huippu takuulla yli 35:ssä), mutta en valita. Suomessa ollaan taas tammikuussa polkemassa -20 asteessa kohti vanhaa tuttua lukiota. Japanilaiset kyllä jaksaa lämpötiloista itkeä, silloin mä aina sanon että miten voi olla, et mä kestän Japanin kesää paremmin kuin paikalliset itse? :D
Uenossa on pariin kertaan tullut pyörittyä. Jänskää aluetta: iso kuin mikä, mutta täynnä kaikkia pieniä katuja putiikkeinensa ja kalatoreinensa. Sitten löytyy huikean kokoinen puistokin. Siellä olikin itse asiassa sunnuntaina tapahtuma jonka kävin katsomassa. Vähän niinkuin matsuri (= perinteinen japanilainen festari) mutta ei nyt kuiteskaan. Isoon lampeen laitettiin lyhtyjä ajelehtimaan kuolleiden ihmisten muistoksi. Elikkäs tänä vuonna oli varmasti vähän enemmän pinnalla tämä juttu, populaa ainakin löytyi.
Hiemankos huvittaisi lähteä reissulle Fuji Q Highlandiin (huvipuisto), siellä kun avattiin aivan uskomaton vuoristorata tällä viikolla. Saa nähdä jääkö kuitenkin tänä vuonna välistä. Tokiostakin kerran löytyy pari huvipuistoa, jotka olisi kiva kavereiden kanssa käydä kokemassa.
Sitten on pakko hehkuttaa japanilaista tv:tä! Mistään päin maailmaa ei varmana löydy yhtä ufoja ohjelmia :D Ei mitään semmoista tositeeveeroskaa. Monesti oikeasti hauskoja juttuja, kunhan vain jaksaa ottaa ne rennosti. Ihan ykkönen on ohjelma, jossa esitellään katsojien ehdottamia, jostain päin Japania löytyviä outoja asioita. Sitten julkkikset studiossa äänestää niistä kummallisimman. Viimeksi oli ainakin talo, johon oltiin jostain syystä rakennettu kattoon ruokapöydän ylle ovi (!?) ja nainen jolla oli lemmikkinä sorsa, joka käveli omistajansa perässä kaupungilla!
Sitten suurylläri, herään keskiviikkoaamuna tokiolaisena ja nukahdan chibalaisena. Kyllä, vaihdan isäntäperhettä. Pikaisesti voin tilanteen tännekin selittää: tämän hetkinen hostäiti on tosi mukava, asuu mukavalla paikkaa ja löytyy paljon mukavia tuttavia, mutta on niin kiireinen että totesin näin olevan parempi. Työ vie niin paljon aikaa, että arkisin saan harmillisen usein olla ihan yksin kotona ja elellä yksikseni, laittaa ruuan itselleni ja niin edelleen. Ja kuitenkin isäntäperhe on yksi tärkeimmistä vaihtariuden osista. Niin olisi sitten mukava että on semmoinen perhe, jolla on aikaa hiukkasen enemmän tätä vaihtariuttakin varten. Mutta varmasti tulen tähän hostäitiin olemaan vielä yhteydessä ja viettämään aikaa. Saa nähdä mikä on blogin kohtalo, löytyykö uudesta kodista nettiä. Jos ei niin junailen tänne päivityksiä sitten hieman harvempaan tahtiin jollain konstilla. Tokiossa käyn kuitenkin koulua ja lähes joka päivä näillä nurkilla taidan pyöriä. Chiban keskusta on itse asiassa kauempana.

Peltiviidakko! |

Klikkailkaa isommaksi! |
Hiemankos huvittaisi lähteä reissulle Fuji Q Highlandiin (huvipuisto), siellä kun avattiin aivan uskomaton vuoristorata tällä viikolla. Saa nähdä jääkö kuitenkin tänä vuonna välistä. Tokiostakin kerran löytyy pari huvipuistoa, jotka olisi kiva kavereiden kanssa käydä kokemassa.
Ihmiset, tämä on video. Ole hyvä ja paina keskeltä katsoaksesi sen. Kiitos.
Sitten on pakko hehkuttaa japanilaista tv:tä! Mistään päin maailmaa ei varmana löydy yhtä ufoja ohjelmia :D Ei mitään semmoista tositeeveeroskaa. Monesti oikeasti hauskoja juttuja, kunhan vain jaksaa ottaa ne rennosti. Ihan ykkönen on ohjelma, jossa esitellään katsojien ehdottamia, jostain päin Japania löytyviä outoja asioita. Sitten julkkikset studiossa äänestää niistä kummallisimman. Viimeksi oli ainakin talo, johon oltiin jostain syystä rakennettu kattoon ruokapöydän ylle ovi (!?) ja nainen jolla oli lemmikkinä sorsa, joka käveli omistajansa perässä kaupungilla!
Sitten suurylläri, herään keskiviikkoaamuna tokiolaisena ja nukahdan chibalaisena. Kyllä, vaihdan isäntäperhettä. Pikaisesti voin tilanteen tännekin selittää: tämän hetkinen hostäiti on tosi mukava, asuu mukavalla paikkaa ja löytyy paljon mukavia tuttavia, mutta on niin kiireinen että totesin näin olevan parempi. Työ vie niin paljon aikaa, että arkisin saan harmillisen usein olla ihan yksin kotona ja elellä yksikseni, laittaa ruuan itselleni ja niin edelleen. Ja kuitenkin isäntäperhe on yksi tärkeimmistä vaihtariuden osista. Niin olisi sitten mukava että on semmoinen perhe, jolla on aikaa hiukkasen enemmän tätä vaihtariuttakin varten. Mutta varmasti tulen tähän hostäitiin olemaan vielä yhteydessä ja viettämään aikaa. Saa nähdä mikä on blogin kohtalo, löytyykö uudesta kodista nettiä. Jos ei niin junailen tänne päivityksiä sitten hieman harvempaan tahtiin jollain konstilla. Tokiossa käyn kuitenkin koulua ja lähes joka päivä näillä nurkilla taidan pyöriä. Chiban keskusta on itse asiassa kauempana.
Näihin kuviin näihin tunnelmiin, ensi kerralla terkkuja naapurikaupungin puolelta :-)
Tunnisteet:
Chiba,
huvipuisto,
isäntäperhe,
Japanin tv,
loma,
matsuri,
Ueno,
valokuvaus
tiistai 5. heinäkuuta 2011
Origamibuumi
Jälleen on aikaa viime päivityskerrasta kulunut kulunut liikaa, ihan liikaa. En edes halua katsoa, koska oon viimeisimmän kirjoituksen tehnyt! Mutta eipä tuosta mitään, pistetään blogi nyt saman tien ajan tasalle.
Koulussa on jälleen koeviikko, mut opettajat oli niin jänniä että antoivat meidän vaihtareiden itse päättää, tehdäänkö me kokeet. No vastauksen tiedätte jo :-D Meen siis kouluun ja opiskelen japania kirjastossa, taikka vähän lepäilen, hyvällä omallatunnolla ihan sallittua! Lauantaina päätin opiskella hiukkasen eri tavalla, luin mangaa sanakirjan turvin 2 tuntia. Mutta kyllä siinä oikeasti oppi. Tänään taas katottiin poikkeuksellisesti leffa ja sen jälkeen saatiin suunnata kotiin. Tässä kohtaa kuitenkin eksyin kaupungille kauppoihin, mistä päästään tän kerran otsikkoon...
Löysin siis ison ison kirjakaupan, jonka käänsin ympäri ihan onneni kukkuloilla törmäten origamikirjaan. Koulussa päästiin jo kerran tätä paperiväkertelyä kokeilemaan. Onnistuin värkkäämään kilpparin, joka raukka kyllä kaikkien silmissä näytti sammakolta! Olinkin jo hetken suunnitellut testata tätä juttua ihan kunnolla, jotenkas nyt päätin antaa sille mahdollisuuden. Vielä kirjakaupan kautta kotiin, tietysti paksu paperinippu kourassa.
Ja kyllähän se kivaa oli :-D Tein niitä varmaan kolme tuntia, melkein koko kirjan läpi. Kurkeja en kuitenkaan jaksanut yhtä enempää taitella, jos tuhat menee askartelemaan niin saa japanilaisten mukaan toivoa mitä ikinä lystää. Tuhat paperiarkkia seuraavalle lokkiparvelle?
Kesäloma alkaa torstaina ja kestää pari kuukautta. Valokuvauskerhon kanssa tulee ainakin hengailtua, mennään pikkureissulle Japanin sisällä ja käydään Disneylandissa ( tiedän ettette tietänyt et täältä semmoinenkin löytyy)! Tokiosta pitää myös ehtiä kiertää kaikki vielä vieraat paikat, kameraa turhia säästelemättä tietenkin.
Lauantaina tuli käytyä ekan ja ihan varmasti myös vipan kerran Shibuya 109:ssä, ainakin alennusten aikaan (ehkä Tokion kuuluisin ostoskeskus, täynnä sellaista nuorten ufomuotia. Okei, siistiä tavaraa myös vaikka muille jakaa). Toisen vaihtarin oli sinne päästävä, joten ei muuta kuin sisään vaan. Ja oikeasti, sitä ei voi sanoin kuvailla: kaikkien liikkeiden myyjät huusi niin kovaa kuin kurkusta irtoaa asiakkaita tulemaan chekkaan putiikkiensa tarjonta :D Kulutusjuhlaa, mikä sen parempaa! "IRASSHAIMASEEEEEEE!" Oltiinko nyt kanalassa vaiko ostarilla? Joko ne työntekijät on hulluja, niille maksetaan törkeästi tai niiden on vaan ihan pakkopakko tehdä töitä edes jossain. Mikäs siinä jos ite tykkäävät. Miesten osasto on tosin erikseen, siellä meno oliihan hallinnassa ehkä pikkuriikkisen inhimillisempää. Okei myönnetään, kyllähän sieltä jotain pääsi itsellekin mukaan tarttumaan ;)
Nyt alan osata japania ehkä jo ihan oikeasti. Oon kyllä ahkerasti pistänyt töppöstä toisen eteen että sen kielen oppisin. Paljon menee vieläkin yli hilseen, mutta niitä "Vitsi, mä ymmärrän!" -hetkiä on koko ajan enemmän. Ellei vähäsen koko ajan. Tulevat vaihtarit, aloittakaa sen kielen kanssa tappeleminen jo ihan alusta alkaen (kuten minä mallikkaasti hehheh) niin, ettei myöhemmin tarvitse ajatella että olisipa sitä tehnyt enemmän töitä.
Ehkä hiukan on alkua ongelmaisempaa viime aikoina ollut, mutta eiköhän se niin vähän kaikilla joskus. Koeviikon takia klubeja ei pidetä ja aikaa on vähän liikaakin. Mitään superkriittistä ei kuitenkaan ole päässyt tapahtumaan, ja nyt on tosi hyvä fiilis. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!
Vielä loppuun on pakko kertoa luokkakavereiden hienosta suomen kielestä. Hetki sitten opetin niitä sanomaan heippa, kun kerran kovasti halusivat. Sitten parin päivän päästä tuun kouluun ja kaverit on mulle silleen, että "Wappa!!!". Whaaaaat O_o!? Muutama wappa lisää, ja sitten ne kysyi että mikä se nyt oli suomeksi. Ahaa-elämys oli silmin havaittavissa, ja hieman sai naurua pidätellä.
Vieläpä päätin uuden bannerin, siis tuon yläpalkin, väsätä. Mitä sanoo lukijakunta? Vanha takaisin ja heti vai saako jäädä? Ite kyllä tyksin.
Wappa!
Törmäsin tähän kuvaan ja piti ihan itsekin ruveta miettimään, että mistä ihmeestä oon tän napannut. Mut Harajukultahan se, Shinjukun pilvenpiirtäjien suuntaan. Oikeasti tuo on niin hämäävää, tokiolaisilla on niiden oma matala, moderni Empire state building! |
Äiti, tiedätkö ketkä kaks eksyi kolmen metrin tarkkuudella tässä kohtaa kaks vuotta sitten totaalisesti? Mä muistan kuin eilisen... |
Koulussa on jälleen koeviikko, mut opettajat oli niin jänniä että antoivat meidän vaihtareiden itse päättää, tehdäänkö me kokeet. No vastauksen tiedätte jo :-D Meen siis kouluun ja opiskelen japania kirjastossa, taikka vähän lepäilen, hyvällä omallatunnolla ihan sallittua! Lauantaina päätin opiskella hiukkasen eri tavalla, luin mangaa sanakirjan turvin 2 tuntia. Mutta kyllä siinä oikeasti oppi. Tänään taas katottiin poikkeuksellisesti leffa ja sen jälkeen saatiin suunnata kotiin. Tässä kohtaa kuitenkin eksyin kaupungille kauppoihin, mistä päästään tän kerran otsikkoon...
Löysin siis ison ison kirjakaupan, jonka käänsin ympäri ihan onneni kukkuloilla törmäten origamikirjaan. Koulussa päästiin jo kerran tätä paperiväkertelyä kokeilemaan. Onnistuin värkkäämään kilpparin, joka raukka kyllä kaikkien silmissä näytti sammakolta! Olinkin jo hetken suunnitellut testata tätä juttua ihan kunnolla, jotenkas nyt päätin antaa sille mahdollisuuden. Vielä kirjakaupan kautta kotiin, tietysti paksu paperinippu kourassa.
Ja kyllähän se kivaa oli :-D Tein niitä varmaan kolme tuntia, melkein koko kirjan läpi. Kurkeja en kuitenkaan jaksanut yhtä enempää taitella, jos tuhat menee askartelemaan niin saa japanilaisten mukaan toivoa mitä ikinä lystää. Tuhat paperiarkkia seuraavalle lokkiparvelle?
Valas on mun ehdoton lemppari! |
Kesäloma alkaa torstaina ja kestää pari kuukautta. Valokuvauskerhon kanssa tulee ainakin hengailtua, mennään pikkureissulle Japanin sisällä ja käydään Disneylandissa ( tiedän ettette tietänyt et täältä semmoinenkin löytyy)! Tokiosta pitää myös ehtiä kiertää kaikki vielä vieraat paikat, kameraa turhia säästelemättä tietenkin.
Ai että kehtaat väittää, ettet muka nää siinä perhosta? |
Lauantaina tuli käytyä ekan ja ihan varmasti myös vipan kerran Shibuya 109:ssä, ainakin alennusten aikaan (ehkä Tokion kuuluisin ostoskeskus, täynnä sellaista nuorten ufomuotia. Okei, siistiä tavaraa myös vaikka muille jakaa). Toisen vaihtarin oli sinne päästävä, joten ei muuta kuin sisään vaan. Ja oikeasti, sitä ei voi sanoin kuvailla: kaikkien liikkeiden myyjät huusi niin kovaa kuin kurkusta irtoaa asiakkaita tulemaan chekkaan putiikkiensa tarjonta :D Kulutusjuhlaa, mikä sen parempaa! "IRASSHAIMASEEEEEEE!" Oltiinko nyt kanalassa vaiko ostarilla? Joko ne työntekijät on hulluja, niille maksetaan törkeästi tai niiden on vaan ihan pakkopakko tehdä töitä edes jossain. Mikäs siinä jos ite tykkäävät. Miesten osasto on tosin erikseen, siellä meno oli
Tanabatoja Yoyogi-puistossa. Heinäkuun 7. on tähtijuhla, ja porukka kirjoittelee toiveitaan tuollaisille lapuille. Tässä tyyppi toivoo voivansa osallistua Tokion maratonille. |
Nyt alan osata japania ehkä jo ihan oikeasti. Oon kyllä ahkerasti pistänyt töppöstä toisen eteen että sen kielen oppisin. Paljon menee vieläkin yli hilseen, mutta niitä "Vitsi, mä ymmärrän!" -hetkiä on koko ajan enemmän. Ellei vähäsen koko ajan. Tulevat vaihtarit, aloittakaa sen kielen kanssa tappeleminen jo ihan alusta alkaen (kuten minä mallikkaasti hehheh) niin, ettei myöhemmin tarvitse ajatella että olisipa sitä tehnyt enemmän töitä.
Viikonlopun otos lähipuistosta. Länsimaalaisia Tokiossa, hushus pois täältä :D Mun kaupunki! |
Vielä loppuun on pakko kertoa luokkakavereiden hienosta suomen kielestä. Hetki sitten opetin niitä sanomaan heippa, kun kerran kovasti halusivat. Sitten parin päivän päästä tuun kouluun ja kaverit on mulle silleen, että "Wappa!!!". Whaaaaat O_o!? Muutama wappa lisää, ja sitten ne kysyi että mikä se nyt oli suomeksi. Ahaa-elämys oli silmin havaittavissa, ja hieman sai naurua pidätellä.
Vieläpä päätin uuden bannerin, siis tuon yläpalkin, väsätä. Mitä sanoo lukijakunta? Vanha takaisin ja heti vai saako jäädä? Ite kyllä tyksin.
Wappa!
Tunnisteet:
japanin opiskelu,
koulu,
loma,
ongelmanpoikaset,
origami,
Shibuya 109,
valokuvaus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)