Paljon tässä on kuitenkin tapahtunut. Muutamana päivänä oon vain hypännyt metroon ja lähtenyt pyörimään ympäriinsä kameran kanssa. Nyt voisi ainakin puolivirallisesti sanoa että Tokion kaupunginosat on jotenkuten käyty läpi. Ainakin pintaraapaisu kaikkiin keskustan paikkoihin on tehty! Kuumahan täällä on kuin uunissa (jos ei onnista niin päivän huippu takuulla yli 35:ssä), mutta en valita. Suomessa ollaan taas tammikuussa polkemassa -20 asteessa kohti vanhaa tuttua lukiota. Japanilaiset kyllä jaksaa lämpötiloista itkeä, silloin mä aina sanon että miten voi olla, et mä kestän Japanin kesää paremmin kuin paikalliset itse? :D
Peltiviidakko! |
Uenossa on pariin kertaan tullut pyörittyä. Jänskää aluetta: iso kuin mikä, mutta täynnä kaikkia pieniä katuja putiikkeinensa ja kalatoreinensa. Sitten löytyy huikean kokoinen puistokin. Siellä olikin itse asiassa sunnuntaina tapahtuma jonka kävin katsomassa. Vähän niinkuin matsuri (= perinteinen japanilainen festari) mutta ei nyt kuiteskaan. Isoon lampeen laitettiin lyhtyjä ajelehtimaan kuolleiden ihmisten muistoksi. Elikkäs tänä vuonna oli varmasti vähän enemmän pinnalla tämä juttu, populaa ainakin löytyi.
Klikkailkaa isommaksi! |
Hiemankos huvittaisi lähteä reissulle Fuji Q Highlandiin (huvipuisto), siellä kun avattiin aivan uskomaton vuoristorata tällä viikolla. Saa nähdä jääkö kuitenkin tänä vuonna välistä. Tokiostakin kerran löytyy pari huvipuistoa, jotka olisi kiva kavereiden kanssa käydä kokemassa.
Ihmiset, tämä on video. Ole hyvä ja paina keskeltä katsoaksesi sen. Kiitos.
Sitten on pakko hehkuttaa japanilaista tv:tä! Mistään päin maailmaa ei varmana löydy yhtä ufoja ohjelmia :D Ei mitään semmoista tositeeveeroskaa. Monesti oikeasti hauskoja juttuja, kunhan vain jaksaa ottaa ne rennosti. Ihan ykkönen on ohjelma, jossa esitellään katsojien ehdottamia, jostain päin Japania löytyviä outoja asioita. Sitten julkkikset studiossa äänestää niistä kummallisimman. Viimeksi oli ainakin talo, johon oltiin jostain syystä rakennettu kattoon ruokapöydän ylle ovi (!?) ja nainen jolla oli lemmikkinä sorsa, joka käveli omistajansa perässä kaupungilla!
Sitten suurylläri, herään keskiviikkoaamuna tokiolaisena ja nukahdan chibalaisena. Kyllä, vaihdan isäntäperhettä. Pikaisesti voin tilanteen tännekin selittää: tämän hetkinen hostäiti on tosi mukava, asuu mukavalla paikkaa ja löytyy paljon mukavia tuttavia, mutta on niin kiireinen että totesin näin olevan parempi. Työ vie niin paljon aikaa, että arkisin saan harmillisen usein olla ihan yksin kotona ja elellä yksikseni, laittaa ruuan itselleni ja niin edelleen. Ja kuitenkin isäntäperhe on yksi tärkeimmistä vaihtariuden osista. Niin olisi sitten mukava että on semmoinen perhe, jolla on aikaa hiukkasen enemmän tätä vaihtariuttakin varten. Mutta varmasti tulen tähän hostäitiin olemaan vielä yhteydessä ja viettämään aikaa. Saa nähdä mikä on blogin kohtalo, löytyykö uudesta kodista nettiä. Jos ei niin junailen tänne päivityksiä sitten hieman harvempaan tahtiin jollain konstilla. Tokiossa käyn kuitenkin koulua ja lähes joka päivä näillä nurkilla taidan pyöriä. Chiban keskusta on itse asiassa kauempana.
Näihin kuviin näihin tunnelmiin, ensi kerralla terkkuja naapurikaupungin puolelta :-)
9 kommenttia:
Kiitos päivityksestä. Toivotaan että pääset päivittämään blogia jatkossakin.Onnea uuteen kotiin. Hyvää kesälomaa!!!!Äippä
Hyvää lomaa ja toivottavasti viihdyt hyvin uudessa perheessä ja kaupungissa. Vai on Suomen kieli jo vähän hukassa, nopeastippa se alkaa unohtumaan :) Meillä oli muuten mukava "kokoontumisajo" viikonloppuna, jäit paljosta paitsi :D Mutta ensi vuonna uusi tapahtuma, toivottavasti silloin olet näissä maisemissa, että pääset mukaan. Terkuin Eija
Hei minnepäin chibaa oot muuttamas?? :DD
Eija: Joo facebookista näinkin pikkuisen videopätkän, oli aikas hauskan näköistä menoa! No ens vuonna pidetään tuplasti hauskempaa!!!
Fiia: Muutan Nagareyamalle, jos areareppi oli nyt oikeassa, oli nimittäin hieman epävarma viel tosta et missä asuvat :D öö...tiedätköhän tuon paikan? Chibahan on aikas huikean kokoinen! Jos Tokiosta tiedät vihreän Chiyoda-linjan, niin sen toinen pää on Ayase. Niin Ayasesta muutaman aseman päässä vissiinkin :) missä päin Chibaa asuit silloin? :)
ei kuulosta tutulta mutta katoin Google mapista sen sijainnin :D Ite asuin kaks viikkoo Edogawas Shin-Koiwas ja sit loput ihan Chiba-shi:ssa, Inagessa.
Tuli muuten mieleen että Matsudo taitaa olla siinä aika lähellä? Siel on nimittäin ihan paras karaoke mesta mis käytiin tosi usein :D en muista tarkalleen et paljo siel makso mutta free time oli kuitenki musta vaan jonku 500 jeniä. Se kyl on sillee että jos se paikka tulee täyteen niin joutuu lähteen jo kahen tunnin jälkee, mutta esim viikolla päivällä ku kaikki on töis nii siel saa olla helposti joku kuus tuntia :D plus ne huoneet on kaikki sisustettu aina jonku leffan tyylii, esim tuulen viemää, tanssii susien kanssa yms.
Heh, google antaa vastauksen tilanteeseen kuin tilanteeseen!!! Iteki oon jo stalkkaillu uutta kotialuetta sieltä :D
Ei vitsi kuulostaa kyl upeelt karaokepaikalta. Oli lähellä tai ei nii haluan kyllä käydä! :) 500¥ free timestä ei oo mitään. Se perus joka paikas oleva ketju, logos lukee vaan カラオケ館, nii maksaa jo melkee tuon 500 pelkästä puolesta tunnista ku pitää ottaa ainaki yks juoma siihen mukaan :( Mut näiden karaoke on kyllä ihan paras! Siihen ei kyl helpolla kyllästy.
No johan alat japanilaistua kovaa kyytiä kun ällät ja ärrät alkavat mennä sekaisin! Chiba on siis suur-Tokion aluetta, et ole kokonaan muualle muuttamassa. Aikaisemmin tosiaan asuit ihan meikäläisen entisen "kodin" kulmilla. Omotesandoo oli lähin metroasema. Ja terveisiä Sambiasta ja Etelä-Afrikasta, tänään kotiuduin Lontoon kautta. Toivoo Helsingin-täti
Jusa hejsan skriva up åt mig din ny adress, var så god :) Jag skall skriva åt dig brevet. Har så jättebra semester! De är så häligt, att simma i havet, du vet!! Hejdå..R
Joo kannattaa kyl mennä :D jos oikein muistan niin sen nimi oli joku star court karaoke tms ja se oli ihan siin matsudo ekin higashiguchin edessä.
Lähetä kommentti