Kiireistä japsielämää

...niin sitä varmaan voisi kuvailla. Siksi blogikin on ollut hieman sivussa, mutta nyt sitä tekstiä sitten tuleekin ;)

Voi kun olisi joku ottanut kuvan mun reaktiosta tämän nähtyäni! Olin kyl lukenut, että moinen putiikki löytyy jostain päin Japania. En nyt kuitenkaan ajatellut sen olevan parin kilsan päässä kotoa :D

Tämä ravintola niminensä taas tuli aivan puskista. Mistä ihmeestä japsit on tällaiset nimet kaupoillensa keksineet repäistä?

Hyvin täällä menee, koulussa on nyt koeviikko, mutta mun ei siitä tarvi stressata kun saan luistaa yhtä enkun esseetä lukuun ottamatta kaikki kokeet (ja senkin tein jo lauantaina). Sen sijaan mulle ja toiselle vaihtarille on spesiaalia ohjelmaa, mikä tarkoittaa elokuvien katsomista, museoiden kiertämistä ja temppeleissä pomppimista. Sopii mulle, ihan inhimillinen diili! Kouluelämästä voisin joku päivä kirjoittaa hieman tarkemman sepostuksen. Ehkäpä silloin sivuja tulee koristamaan kuva koulupusta ;)

Pari viikkoa sitten oli jännä päivä lukiolla, kun yhtäkkiä koko rakennus oltiin muutettu sairaalaksi! Meillä oli siis terveystarkastus, jossa otettiin kaikki mahdolliset testit röntgenistä sydänkäyriin, mikä lie. Kaikki kuitenkin kiersi koulun eri luokkia tietyssä järjestyksessä. Sitten otettiin verikoe. Sanoin etukäteen että mä en oo mikään paras näiden piikkijutskien kanssa, mutta voi sitä miten nämä sitten valmistautuivatkaan tähän: kun päästiin sinne verikoepaikalle, niillä sairaalatädeillä oli semmoinen peti lattialla väliseinän takana. Mut sitten pistettiin uneksimaan sinne tämän kokeen ajaksi etten vain kuolla kupsahda järkytyksestä! Oli niin huvittava tilanne et nauroin koko testin ajan :--D

Home, sweet home.

Mitään kulttuurishokkia tai muuta vastaavaa en ole kokenut, itse asiassa ainoa asia mistä oon hämmästynyt on se, kuinka nopeasti mä oon tänne sopeutunut. Viihdyn hyvin täällä Tokiossa, juuri sellainen paikka missä haluan asua. Tosin nyt kun alan osata jo monet alueet ulkoa (siinä oppii nopeasti kun tuijottaa auton ikkunasta), on alkanut ärsyttää se, että tuntuu kuin mun Tokio olisi alkanut kutistua! No ei vaan, onhan tää kaupunki vielä täynnnä paikkoja, joissa en ole pyörähtänytkään. Ja sitten taas välillä metron ikkunasta ulos katsoessa tulee semmoinen takaisku että hetkonen, mitä ihmettä, mä oon Tokiossa! Miten ihmeessä jokin paikka voi olla näin valtava? Miten nää rakennukset eivät vain lopu ja miten ihmeessä jokainen kadun kulma voi olla täynnä ihmisiä?

Meiji Jingu. Mukavan rauhallinen paikka tallustella, ihan kodin vieressä.

Mitenkäs sitten maaliskuun katastrofi näkyy täällä päin? Onko kaikki kaaosta ja ihmiset seitsemänpäisiä mutantteja? Höpsis. Tokiolaiset tuntuvat jatkaneen normaalia elämää, vaikka tietysti tapahtuma on kaikilla vielä tuoreessa muistissa. Päällimäisenä se näkyy tv:ssä ja hyväntekeväisyyskampanjoissa. Ja Tokion sähkönkulutuksessa: japanilaiset ovat alkaneet tosissaan säästää sähköä sammuttamalla turhat valot pois. Hostäiti sanoi, että Tokio oli ennen paljon valoisampi kaupunki. Hyvin silti pärjätään näin vähemmälläkin, mulle Tokio on edelleen valomeri. Lisäksi suurin osa ulkomaalaisista on tainnut ottaa äkkilähdön kotikonnuille.

Yksi jännä juttu on se, kuinka tuon katastrofin myötä japanilaisten yhteisöllisyyden on pystynyt näkemään aivan uudella tasolla. Kaikki on mukana auttamassa tuhojen korjaamisessa, miten sitten kukakin sen tekee. Juu totta kai tällaisessa tilanteessa ihmiset puhaltaa yhteen hiileen oli paikka mikä tahansa, mutta silti japanilaiset ovat omalla tavallaan kumman yhteisöllisiä.

Tällainen kiva sekundakuva, joka syntyi sen suurempia valmistelematta. Joku ilta otan jalustan mukaan ja lähden metsästämään kunnollisia tämän tyyppisiä otoksia ;)

Näin siis pallon toisella puolen, kamera saapui hetki sitten postissa, voi sitä iloa. Suurkiitos mammalle Seinäjoelle :-) Kommentteja on tullut paljon, kiitos niistä! Pahoittelut kun niihin en ole vastannut. Teen parhaani, ettei moinen toistu!

Ikioma keetainini! Nimi on vielä mietintämyssyssä.

 Toivotaan ettei seuraavaa postausta tarvitse odottaa kolmea viikkoa. Bloggailu kun on loppujen lopuksi melko aikaa vievää puuhaa, täytyy sanoa että 1 päivitys/viikko on aikas maksimi mihin täällä kykenen. Sayonara!

Suomalainen on alle kymmenen tunnin päässä julkisuudesta

Näin se vaan on, Japanissa finski on auttamatta julkkis. Tuntuu siltä, että koko koulu tietää mut vaikka mä muistan vasta ehkä kaks nimeä! Täytyy sanoa, että tänään oli superväsy. On ollut niin kiire, ettei unelle oo jäänyt läheskään tarpeeksi aikaa, mutta huomenna saa onneksi nukkua, öö, seitsemään asti (vaihtarivalmennus klo 9.00)? Repikää siitä.

Alkuviikosta oli koulusta lomaa, eli suomalaisten vappuillessa yhden päivän japanilaiset pistävät saman tien lähes viikon loman kaikille. Tuolloin suurin piirtein jokainen lähtee matkalle Japanin sisällä. Ja sen huomaa: kaupungilla oli jo loman aikana paljon ihmisiä mun mittapuulla, muta eilen sen loputtua tuntui kuin puolet tokiolaisista olisi tullut ulos koloistaan, Shibuyalla kävellessä ei voinut kuin nauraa. Niin kummaa se ihmispaljous oli :D

Tänään menin koko matkan kotoa kouluun yksin metrolla, hihii se oli kivaa. Koulussa meillä oli fysiikkaa, josta en ymmärtänyt kyllä paljoakaan. Opiskeltava asia oli ihan peruskamaa, Suomen lukion ekan kurssin juttuja. Mutta ne vaikeat kanjit yhdistettynä opettajan nopeaan japaniin merkitsi mulle 45 minuuttia hiljaa paikallani istumista :D Jees, kyllä se siitä.

Hyvää siis kuuluu, loppuun muutama kuvanen.

Roppongi Hillsiltä, taustalla Shinjuku.

Eilen kävin taas Shibuyalla, ja voin kertoa että niissä parin postauksen takaisissa kuvissa (kuten tässäkin) on oikeasti hiljaista. Oikeasti.

 Lisää lomakuvia autiokaupungista:

Eka koulupäivä ja Roppongi Hills

Ensimmäistä koulupäivää vietin siis maanantaina. Olihan se mielenkiintoinen kokemus, kun 40 oppilasta huutaa/kiljuu iloisesta yllätyksestä länsimaalaisen tyypin astuessa luokkaan. Yhtään nimeä en muista niistä sadasta uudesta naamasta, mutta kivaa oli. Lukkari oli hieman helpotettu kun kyseessä oli kerran ensimmäinen koulupäivä. Vastaanotto oli siis hyvä, mutta mihin klubiin sitten päätin itseni tunkea? Loppujen lopuksi päätin mennä valokuvauskerhoon, jolla olikin kokoontuminen maanantaina. Ihan mukavaa oli :-) Tosin saattaa olla että siirryn enkkuklubiin ihan vain siksi, että mua melkein rukoiltiin liittymään siihen mun luokkalaisten toimesta.

Kotiluokan opettaja on ihan paras. Semmoinen ystävällinen täti jolla on ihan mahtavat silmälasit :D Puhuu tosi hyvää enkkua, no mitä muutakaan englannin opettajalta voi odottaa. Tosin kyseinen sensei sanoi ekana päivänä koko luokan edessä että tämä meidän vaihtari puhuu uskomattoman hyvää enkkua, mutta myös tosi hyvää japania. Hei hei hei, himmatkaa nyt vähän :D Noh, ihan hyvin kuitenkin selvisin päivän haasteita japanin kielellä. Ekasta koulupäivästä ei valokuvia ole, mutta perjantaina otan varmaan kameran kouluun. Saatte sitten nähdä, millaista opinahjoa saan käydä rentouttavat 6 pv/viikko.

Sitten Roppongi Hillssiin. Tänään siis pistäydyin linkin takaa löytyvässä rakennuksessa Roppongin kaupunginosassa. Cooli paikka, ostin lipun, jolla sitten pääsin käymään rakennuksessa sijaitsevassa nykytaiteen museossa, planetaariossa ja katolla katselemassa maisemia.

Museossa ei saanut kuvata, siispä saatte katella sisäänkäyntiä.

Museo oli yllättävän iso,ja pidin kyllä näkemästäni. Mieleen jäi ihmisen korkuinen veistos, joka oli suurennos rypistetystä paperiarkista. Planetaariokin oli mukava paikka, kaikenlaisia videoita ja muita demonstraatioita avaruudesta.



Sitten hissillä ylös kummastelemaan ympärille avautuvaa kylää. Näkymät olivat mahtavat, katolta kykeni tiirailemaan hienosti kaikkiin suuntiin Tokiota kiitos rakennuksen sijainnin. Nyt sitten Japanin matkalaisille kullan arvoinen vinkki: käykää katsomassa maisemia Roppongi Hillsiltä, älkää Tokyo Towerista. Paljon paremmat näkymät saatte, uskokaa pois.

Tervetuloa Pariisiin, eiku...

Kopioitko valokuvani ja heitit ne kotisivullesi? Kiitos. Lehmä.

Lisäksi pyörähdin Tokion valokuvausmuseossa. Mukava paikka, mieleen jäi Wanhan ajan kuvat 1900-luvun alusta. Upeita otoksia, peittoavat useat nykypäivän kuvaset sata-nolla. Oyasuminasai, öitä ;)

Pikavisiitti Suomeen ja Tokion populaarikulttuuritaivaaseen

Taas on tapahtunut vaikka ja mitä, joten nyt täytyy todeta että blogista jää valitettavasti moni moni juttu pois. Nyt oon jo ehtinyt pyörähtää koululla orientaatiossa (sain koulupuvun, jeih!), käppäillä maailman vilkkaimmalla risteyksellä Shibuyassa, vierailla reissun ensimmäistä kertaa Hyaku en shoppissa (kauppa, jossa kaikki maksaa pyöreästi euron) ja vaikka mitä muuta. Tällä kertaa saatte vhdoin ja viimein kuvia, siitä kiitos Yodobashi kameralle, jonka elektroniikkauniversumista löysin kivan kakkoskameran!


Tänään aloitettiin päivä käymällä Shibuyan Starbucks Coffeessa, josta on kivat näkymät aiemmin mainitsemalleni risteykselle. Otin iiiiison take away -kaakaon, yamiiii!

Japanilaisittain Sutaabakkusu kofii taikka erään lukijan nimeämänä Starwars coffee. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Tänään oli kuulemma hiljaista...

...siis tosi hiljaista.

Nyt kun kaikki on miettinyt otsikon suomiviittausta päänsä puhki, niin voin kertoa mistä moisessa oli kyse. Tokiossa on suomikahvila, jossa ruoka on suomalaista, astiasto on suomalaista ja sisustus on suomalaista tavaraa. Tuohon paikkaan sitten päätettiin mennä eilen, mutta kuvia ei valitettavasti tuolta ole. Joku kerta käyn ottamassa muutaman kuvasen siellä! Voi vitsit, tuntui niin kuin olis ollut hetken kotona kun söi suomalaista ruokaa ja joi samanlaisista Iittalan laseista kuin kotona :D Ehkä kummallisin fiilis ikinä

Tänään sitten käytiin katsastamassa Harajuku, suomalaisten japanifanien taivas. Jännä paikka, jänniä kauppoja ja jänniä ihmisiä! Kauheasti en kuvia ottanut, mutta tässä silti pari:

Seuraavaksi kuva mun koulukengistä! Luulin, että ne olis ollu semmoiset hassut tossut, mutta ne olivatkin ylicoolit kengät. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Meidän wabakit eli koulutossut. Tai ainakin jotain sinne päin.

 Tänään oli muuten eka maanjäristys, toisin sanoen nyt olkaa kaikki sukulaiset huolissanne pikku-Jusan kohtalosta. Ei vaan: se kesti ehkä 5 sekuntia ja oli tosi heikko, siis tosi heikko. Ei tippunu tai edes kaatunu mikään tavara. Istuin justiin omassa huoneessa, se oli aika jänskän oloista.

Huomenna on ensimmäinen koulupäivä, onnea saa toivottaa! Mun luokka on 2C, eli aloitan ylemmällä luokalla kuin mun Suomen oma on. Nyt ehkä pitäis yön aikana päättää mihin klubiin haluan osallistua. Sulkapallo olis muuten jees mut hei, niillä on aamulla ennen kouluaki harkat: voitteko kuvitella mut sinne? :----D Nojoo, ehkä seuraavassa postauksessa saatte kuulla, minne päädyin. Sayoonara!

PS. Jos on jotain kysymyksiä niin heittäkää kommentteihin, yritän sitten vastailla kun ehdin :-)