Päätösseremonia

Tänään kävin sitten koululla lukukauden päätösseremoniassa ja samalla sanomassa heipat suurimmalle osalle porukasta. Mistä ihmeestä mä aloittaisin?

Noh, ensiksi meillä oli viimeinen jumalanpalvelus joka oli samaa kamaa kuin ennenkin, melkein nukahdin kun yritin ottaa rennosti ennen puhetta joka mun oli lopuksi pidettävä. Sitten lompsittiin sinne tokaluokkalaisten eteen minä ja Latvian kollega, ja luin ensiksi puheen pois alta. Jännitin loppujen lopuksi yllättävän vähän, meni jotenkin tosi itsevarmalla fiiliksellä! Kaveritkin sanoi että hyvä puhe oli, jollakulla oli ihan tullut tippa linssiin. Japanin kieltäkin kehuttiin. Sitten vielä kaikkien edessä saatiin todistukset. Aina niin täsmälliset japanilaiset olivat kirjoittaneet mun syntymäpäivän väärin, mutta en tiedä jaksanko sitä käydä siellä koulun kansliassa korjauttamassa.

Sitten mentiin vielä hetkeksi luokkaan. Olin päivää aiemmin soittanut opettajalle ja kysynyt päivän ohjelmasta, jolloin opettaja sanoi että olisi kiva jos jotain puhuisit sitten vielä luokankin edessä. Päätin olla valmistelematta sen kummempia ja puhuinkin muistista, tai noh sitä mitä nyt mieleen tuli. Oli melko vaikeaa siinä sanoa mitä tahtoi, mutta jotenkin siinä muutaman ajatuksen onnistuin jakamaan. Osa porukasta itki, lopuksi sain luokalta vielä lahjan, sellaisen albumin mihin kaikki oli kirjoittanut oman viestinsä mulle. Japsit, te ootte liian ystävällisiä! Itellä ei pokka pysynyt enää luokassa, voi hyvänen aika sitä pillitystä :-D En todellakaan osannut itseltäni semmoista superunteelliseksi heittäytymistä odottaa. Ehkä se on vain merkki hyvästä vuodesta. Sitten kaikkien kanssa otettiin vielä sata kuvaa perinteiseen japanilaiseen tapaan, sitten mut kiikutettiin viereiseen luokkaan missä sain valokuvauskerholta saman tyyppisen lahjan. Ja taas itkettiin, tai ainakin mä. Koitin sanoa kaikille paljon kiitos, mutta eihän siinä ajatuksia kovin järkevästi osannut sanoiksi kasata.

Lopuksi istuttiin siellä luokassa, juteltiin valokuvauskerholla samaan tyyliin kuin aina ennenkin ollaan jutskattu, mäkin rauhoituin ja olin taas ihan normaali :D Ihan unohdin että siinä sitä oltiin vipaa kertaa puhumassa kaikkien kanssa. Lopuksi piti sanoa heipat, yhdessä päätettiin että se oli "nähdään taas" hyvästien sijasta. Hyvä niin, oli mukava vilkuttaa porukalle ja sanoa kevyesti heippa, olin itkenyt jo ihan tarpeeksi. Sitten pitikin jo mennä.

Yhteydenpito kuihtuu todennäköisesti joskus, mutta yrittämättä luovuttaa ei kannata. Vielä joku päivä mä nään nämä kaikki tyypit uudelleen.


Kommenteissa oltiin kysytty josko jatkan bloggailua Suomeen palattuanikin. Tämä blogi saa päätöksensä 08.01.2012 klo 15.20 kun kone laskeutuu tutulle ja turvalliselle Helsinki-Vantaalle. Bloggaamisesta on tullut addiktio, joten voi olla että väsään uuden blogin. Vielä en kuitenkaan ole varma.