Nyt sain viettää pitkää viikonloppua, kun lomailemaan päästiin päivää normaalia aiemmin! Perjantaina käytiin siis luokan kanssa päivän reissulla viereisessä prefektuurissa (yksi etelään Tokiosta, vieläkään muista mokoman nimeä), mahtava päivä tuli vietettyä. Kuvia otin tasan yhden, jotenkin vain jäi nyt valokuvailu tuolla reissulla sivuun vaikka mukava oliskin ollut todistusaineistoa päivän meiningistä ottaa :D
Matkaan lähdettiin jo kahdeksalta, mikä merkitsi mulle klo 5.30 heräämistä. Bussissa oli japanilaiseen tapaan karaokelaitteet, sen turvin kulutettiin tunnin matka molempiin suuntiin. Mähän en siis mikkiin koskenut, ajattelin nyt kuitenkin säästää 50 ihmisen korvat. Paljon siinä tuli silti luokkalaisten kanssa jutusteltua!
Perillä pelattiin korista ja käytiin ostamassa ainekset kokkailua varten. Sitten tehtiin ruokaa jollain jänskällä piknik-paikalla ryhmissä. Meidän porukka oli ihan paras! Hauskaa oli vaikkei okonomiyakista ihan odotetun arvoista tullutkaan...
Ruokailun jälkeen tehtiin jotain, mitä Suomessa nuoriso harvemmin puuhaa: oltiin vesisotaa! O__o Japanissa lukiolaiset osaa kyllä olla jotenkin hauskasti lapsellisia. Ei mitään, rennolla meiningillä vaan leikkiin mukaan! Lopuksi koko jengi oli ihan litimärkänä, onneks oli vaihtovaatteet messissä.
Mitäs muuta. Aivan, sadekausi alkoi. Voi tylsyyden tylsyys. Sitten kuitenkin lauantaina oli täysi hellepäivä! Silloin meninkin Shinjukulle kiertelemään, oikeastaan etsimään isompaa koululaukkua. Eipä tullut vastaan, jänskää kuitenkin oli ympärille katsella.
Laitan tänne väliin kuvia joku toinen päivä, tai sitten teen saman tien uuden postauksen niistä. Ärsyttää julkaista pelkkää tekstiä, näyttää tylsältä! Jep, ja koulusta tulee myös postaus tässä lähiaikoina. Ehkä. Taitaa olla parempi ettei lupaakaan mitään :D
Paipai! ~
8 kommenttia:
Saisit luvan luvata! :D
-anna
1. Hiusten takiako piti herätä 5.30 ? ;D
2. Sä pelaat siellä koristaki!
3. Vaikka oot Japanis niin ei tarvi sotkeutua sielläkään stadin slangiin, "messis"
Ellet sitten puhunut siitä futarista, Lionel Messistä
Näihin kuittauksiin
- Matti
Valokuvia odotetaan koulupuvusta ym, ym. Kiiiitos!!!
Okei mä lupaan, ja lupaan myös sen koulupukukuvan ;) Kyllä, hienosti luit rivien välistä! Hiuksiahan mä laittamaan heräsin ;D ei vaan, mainittakoon et pelkkä koulumatka on jo tunnin...Juu korista pelaan vaikken sitä osaakaan :D Antavat sen mulle kivasti anteeksi. Ja voi kuule, tästä ei viel tiedä et mihin mun Suomen kieli ehtii kääntyä! Vuosi ilman muita suomalaisia, voi tehdä hirveitä mun sanavarastolle ;)
Superkiitos kommenteista!
Jussi
Tota on paljon sujuvampi lukea kun sä et oo yhtä hirmusen tarkka kieliopissa ku aluks, se on enemmän semmosta rupattelua. Sä voit piirtää välillä jotain sun teksteihin, se olis kivaa vaihtelua :).
Kiitos paljon, se on mukava kuulla! :) joskus musta tuntuu et kirjotustyyli vaihtelee joka postauksen välillä :D Olis kyllä kiva piirtää, saattais olla ihan mukavaa kevennystä kyllä tekstin väliin! Hmm, ehkäpä jos koulussa onkin tylsää tässä joku päivä… ;)
Oliko se perfektuurin nimi Kanagawa? :D Mulla asuu siellä serkut ja isosetä, niin muistan aina tuon, muita en kyllä tiiäkkää :D
Voin kuvitella miten hauskaa sulla on ollut, meillä Suomessa ei järjestetä kyllä tuonlaisia retkiä melkeinpä koskaan!
Joo oli! :D vautsi mikä sattuma! Nyt mäki oon aina alkanu muistaa sen ku aattelen et se on kanajoki (gawa=joki).
Juu japanilaiset on kyllä tällei superyhteisöllisiä, ne on aina järkkääs jotain tämmöstä :)
Lähetä kommentti