Japanin ihmemaailma suomalaisen vaihtarin silmin. Valokuvia, lisää valokuvia, kulttuuria, vuoden kohokohtia, vuodatusta ja kaikkea muuta mitä vuosi Nipponilla tuo tullessaan!

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Syyskuulumisia

Pitkästä aikaa, heissulivei. Nyt saadaan sivuille hiukkasen tuoreempaa tekstiä kaiken kiireen keskellä. Koulu alkoi siis syyskuun alussa, ja mukava sinne oli palata. Japanin tunteja odottaa aina ja kavereita on mukava nähdä joka päivä. Paljon on tapahtunut, eli hieman tiivistetty paketti tällä kertaa tiedossa.




Japanissa lukion arkeen kuuluu kaikenlaisia extrahömpötyksiä uimakisoista luokkaretkeen. Vaan tällä kertaa edessä on koulun festivaali 文化祭/bunkasai, sekä luokkien kuorotaisto. Bunkasaissa jokaisella luokalla ja koulun kerholla on oma piste. Tämän tapahtumaan merkeissä tulevat sitten vanhemmat ja kaverit chekkaamaan koulun meiningin. Ja Japanissa kun ollaan niin tämähän tehdään astetta suuremmin, esimerkiksi muutama vuosi takaperin jokin luokka oli rakentanut luokkahuoneeseensa vuoristoradan!

Näin ollen tässä kuussa ohjelmaa on riittänyt. Kesälomalla kun ei porukka paljoa laulukansion papereita käsissään pyöritellyt, ollaan nyt jouduttu koulussa pitämään aamuharkkoja kuorokisaa varten. Lisäksi on ollut muita talkoita esimerkiksi luokan festivaalipisteen kokoamisen merkeissä (enkä muuten vieläkään tajua kovin hyvin miltä meidän piste tulee näyttämään...). Valokuvauskerhossakin ohjelmaa riittää niin, että perinteiset juttelupiirit ollaan hetkeksi jouduttu unohtamaan.
 





Yksi päivä kotiin palatessani eksyin kirjakauppaan, jonka hyllyjen välissä tunnin seikkailtuani päätin ostaa japaninkielisen Muumi-romaanin! Otin uuden ulottuvuuden kielen opiskeluun tuon kautta. Nyt sitä sitten oon junassa lukenut, ja hyvin sujuu! Pian saan käydä ostamassa uuden kirjan kun ekasta loppuu melkein sivut kesken. Ja hihii, sanasto kasvaa räjähdysvauhdilla. Kielellisesti melko yksinkertaista tekstiä, mutta hei tuleeko vähän hyvä fiilis: mä luen romaania japaniksi!

On tämä kovaa kamaa!
Mörkö on paras.

Koulumatkalla jokin aikaa sitten metrossa istui tapaus, jolla oli kädessä pieni vihko, johon se rustaili jotain naama hienoon ilmeeseen väännettynä ja välillä ympärille vilkuillen. Kuinka ollakaan arvasin juuri mitä se teki, sitä mitä mä oon aina tahtonut testata: piirtää ihmisiä, joihin törmää metrossa. Siellä tulee vastaan oikeasti henkilöä jos toista, ja joskus olisi niin mielenkiintoista lähteä luonnostelemaan piirrustuksia. Mutta kun ei kehtaa, onhan se vähän epäkohteliasta. Noh, hetken piirreltyään tämä tapaus käänsi sivua, ja alkoi katsella ympärille, siis etsiä itselleen uutta uhria. Sitten tuo tyyppi löysi mut ja jäi vain töllöttämään pitkäksi aikaa. Mikäs sen kummallisempaa kuin lakananvalkoinen teinipoika koulupuvussa keskellä Tokion metroa! Mutta mullehan ei tämä käynyt, joten katsoin sitä jäätävästi takaisin suoraan silmiin mooonta sekuntia, sitten meni viesti perille ja taiteilija karkasi vihkonsa taakse! :D





Tällä viikolla kuulin shokkiuutisen: mä muutan. Taas. Hostperheelle tuli äkillinen käänne arkielämään, eivätkä pysty enää hostailemaan. Lisäksi, mun koulumatka on aivan liian pitkä vaikka miten siihen yrittäisin asennoitua, joten host-äiti oli joutunut soittamaan YFUlle ja pyytämään, että alkaisivat metsästää uutta perhettä, koska oli sen nähnyt parhaaksi käytännön järjestelyiden kannalta. Aluksi turhautti, taas kaikki host-juttujen kanssa alusta, taas törkeä väsymys sen myötä ja taas lähes kokonaan uusi arkielämä opeteltavana. Mutta yllätys-shokista toivuttuani tajusin että ehkäpä se voi olla ihan hyvä juttu, joten nyt lähden avoimin mielin kohti...kolmatta host-perhettä :D Tässä isäntäperheessä olen tosin viihtynyt hyvin, eli sinänsä harmi. Eiköhän tällä muutolla kuitenkin jokin tarkoitus ole.


Jees, edelleenkin pelottaa ajan kesken loppuminen, niinhän siinä tulee käymään kun aika juoksee törkeää tahtia. Tällä kertaa valokuvat taisivat olla kyllä extrapahasti aiheen vierestä, anteeksi siitä. Muuten vain täytteenä tekstin välissä. Eipä muuta tällä kertaa, saa nähdä ehdinkö hetkeen kirjoittelemaan kun tuo muutto tulee näillä näkymin alkavalla viikolla!

Heihei (^^)/

10 kommenttia:

Saija kirjoitti...

Onpa harmi, että joudut taas muuttamaan! Toivottavasti pääset kuitenkin lähemmäksi koulua.Kuinka kävi esitelmän kanssa?

Saija kirjoitti...

Hienoja kuvia!

Jusa kirjoitti...

Kiitos! Aivan, esitelmän tarina olisi vielä pitänyt sepustaa...Ensimmäisenä päinä kävikin ilmi, ettei se ollutkaan kesäläksy!!! Sen sijaan oli tarkoitus, että aloitan sitä väsäämään historian tunneilla koulun alettua. Mutta hyvin sain sen jo kuntoon ennen kesäloman loppua, vaikka nihkeää olikin. Vielä en siis ole pitänyt, enkä itse asiassa tiedä koska tulen pitämäänkään.

Virpi kirjoitti...

Mäkin luen juuri muumi-romaania. (Ihan suomeks :P)Mörkö on kyllä ihana. Kuvista päätellen kyseessä on Taikatalvi?

Jusa kirjoitti...

Juuripa näin! Taikatalvea lueskelen, se näytti jostain kumman syystä vähän helppolukuisemmalta kuin muut. Ja hei heitäppäs tuonne teidän osoite, niin postiin tipahtaa jokin päivä kortti: jussi.alalahti [at] gmail.com :)

Anonyymi kirjoitti...

WAAAA mäki haluun japanin kielisen Muumi-kirjan! :D Mulla on tuo Taikatalvi myös suomenkielisenä ja on muuten tosi hyvä kirja. Kiva kun taas päivitit, oot niin positiivinen ihminen et piristät jopa minun, hieman angstista päivää :--) Ja kivoja kuvia oli, kauhea matkakuume vain tulee...

Virpi kirjoitti...

Suomennappa muumipeikon vihainen kesälaulu suoraan siitä kirjasta, haluan tietää onko se kirjotettu yhtään oikein japaniks. Olisitko kiltti :D?

Anonyymi kirjoitti...

Hejsan Jusa och tack <3 för trevligt brevet o fina bilder. Jaa,a man får inte låta, att rita photo om digsjälv!! Hoppas, att den nya familjen är bra :) Du måste flytta igen, är det trågikt. Den Muumibooken
gäns rigtigt bra!! Jag tittar Muummi från TV, jättehärligt. I går var jag i gymnastik salen on simma, oj joi så härligt. I morgon går jag simma igen! Må så bra och kramar! R

Anonyymi kirjoitti...

Mä kerroin Irinalle tänään tuosta metrossa piirtävästä tyypistä ja me tiedetään justihin millaisella ilmeellä sä oot tuijottanu sitä takas. Me niin molemmat tiedetää millanen se on ollu!!! :D Matti

Jusa kirjoitti...

Eeeeeee, sain kommentistas kunnon naurut! Enpa voi kieltaakaan ettette tietaisi, mutta kovin tuntui ilme ainakin tepsivan! ;D

R: Kiitos paljon paljon kommenteistasi, niita on aina mukava lukea! (^^) Anteeksi ettei nyt meinaa ruotsi luonnistuvan, ei sitten millaan. Tanaan kirjoittelin taas hieman lisaa kuulumisia!