Kiireistä japsielämää

...niin sitä varmaan voisi kuvailla. Siksi blogikin on ollut hieman sivussa, mutta nyt sitä tekstiä sitten tuleekin ;)

Voi kun olisi joku ottanut kuvan mun reaktiosta tämän nähtyäni! Olin kyl lukenut, että moinen putiikki löytyy jostain päin Japania. En nyt kuitenkaan ajatellut sen olevan parin kilsan päässä kotoa :D

Tämä ravintola niminensä taas tuli aivan puskista. Mistä ihmeestä japsit on tällaiset nimet kaupoillensa keksineet repäistä?

Hyvin täällä menee, koulussa on nyt koeviikko, mutta mun ei siitä tarvi stressata kun saan luistaa yhtä enkun esseetä lukuun ottamatta kaikki kokeet (ja senkin tein jo lauantaina). Sen sijaan mulle ja toiselle vaihtarille on spesiaalia ohjelmaa, mikä tarkoittaa elokuvien katsomista, museoiden kiertämistä ja temppeleissä pomppimista. Sopii mulle, ihan inhimillinen diili! Kouluelämästä voisin joku päivä kirjoittaa hieman tarkemman sepostuksen. Ehkäpä silloin sivuja tulee koristamaan kuva koulupusta ;)

Pari viikkoa sitten oli jännä päivä lukiolla, kun yhtäkkiä koko rakennus oltiin muutettu sairaalaksi! Meillä oli siis terveystarkastus, jossa otettiin kaikki mahdolliset testit röntgenistä sydänkäyriin, mikä lie. Kaikki kuitenkin kiersi koulun eri luokkia tietyssä järjestyksessä. Sitten otettiin verikoe. Sanoin etukäteen että mä en oo mikään paras näiden piikkijutskien kanssa, mutta voi sitä miten nämä sitten valmistautuivatkaan tähän: kun päästiin sinne verikoepaikalle, niillä sairaalatädeillä oli semmoinen peti lattialla väliseinän takana. Mut sitten pistettiin uneksimaan sinne tämän kokeen ajaksi etten vain kuolla kupsahda järkytyksestä! Oli niin huvittava tilanne et nauroin koko testin ajan :--D

Home, sweet home.

Mitään kulttuurishokkia tai muuta vastaavaa en ole kokenut, itse asiassa ainoa asia mistä oon hämmästynyt on se, kuinka nopeasti mä oon tänne sopeutunut. Viihdyn hyvin täällä Tokiossa, juuri sellainen paikka missä haluan asua. Tosin nyt kun alan osata jo monet alueet ulkoa (siinä oppii nopeasti kun tuijottaa auton ikkunasta), on alkanut ärsyttää se, että tuntuu kuin mun Tokio olisi alkanut kutistua! No ei vaan, onhan tää kaupunki vielä täynnnä paikkoja, joissa en ole pyörähtänytkään. Ja sitten taas välillä metron ikkunasta ulos katsoessa tulee semmoinen takaisku että hetkonen, mitä ihmettä, mä oon Tokiossa! Miten ihmeessä jokin paikka voi olla näin valtava? Miten nää rakennukset eivät vain lopu ja miten ihmeessä jokainen kadun kulma voi olla täynnä ihmisiä?

Meiji Jingu. Mukavan rauhallinen paikka tallustella, ihan kodin vieressä.

Mitenkäs sitten maaliskuun katastrofi näkyy täällä päin? Onko kaikki kaaosta ja ihmiset seitsemänpäisiä mutantteja? Höpsis. Tokiolaiset tuntuvat jatkaneen normaalia elämää, vaikka tietysti tapahtuma on kaikilla vielä tuoreessa muistissa. Päällimäisenä se näkyy tv:ssä ja hyväntekeväisyyskampanjoissa. Ja Tokion sähkönkulutuksessa: japanilaiset ovat alkaneet tosissaan säästää sähköä sammuttamalla turhat valot pois. Hostäiti sanoi, että Tokio oli ennen paljon valoisampi kaupunki. Hyvin silti pärjätään näin vähemmälläkin, mulle Tokio on edelleen valomeri. Lisäksi suurin osa ulkomaalaisista on tainnut ottaa äkkilähdön kotikonnuille.

Yksi jännä juttu on se, kuinka tuon katastrofin myötä japanilaisten yhteisöllisyyden on pystynyt näkemään aivan uudella tasolla. Kaikki on mukana auttamassa tuhojen korjaamisessa, miten sitten kukakin sen tekee. Juu totta kai tällaisessa tilanteessa ihmiset puhaltaa yhteen hiileen oli paikka mikä tahansa, mutta silti japanilaiset ovat omalla tavallaan kumman yhteisöllisiä.

Tällainen kiva sekundakuva, joka syntyi sen suurempia valmistelematta. Joku ilta otan jalustan mukaan ja lähden metsästämään kunnollisia tämän tyyppisiä otoksia ;)

Näin siis pallon toisella puolen, kamera saapui hetki sitten postissa, voi sitä iloa. Suurkiitos mammalle Seinäjoelle :-) Kommentteja on tullut paljon, kiitos niistä! Pahoittelut kun niihin en ole vastannut. Teen parhaani, ettei moinen toistu!

Ikioma keetainini! Nimi on vielä mietintämyssyssä.

 Toivotaan ettei seuraavaa postausta tarvitse odottaa kolmea viikkoa. Bloggailu kun on loppujen lopuksi melko aikaa vievää puuhaa, täytyy sanoa että 1 päivitys/viikko on aikas maksimi mihin täällä kykenen. Sayonara!