Niinpä niin, ei matkaa ilman viimehetken yllätyksiä ja stressin aiheuttajia. Kukaan tuskin on jäänyt tuosta Japanin perjantaisesta maanjäristyksestä ja tsunamista tiedottomaksi. Nyt tahtoo mannerlaatat pistää mun vaihtarivuodelle kapuloita rattaisiin! Mutta siis, tilanne on tällä hetkellä se, että YFU Japanista oli informoinut Suomeen Tokion tilanteen olevan melko rauhallinen ihan niissäkin mitoissa, että sinne voitaisiin vaihtarit maanantaina vastaanottaa. Leirikeskus, jossa meillä tulee olemaan ensimmäinen viikko valmennusta, on säilynyt täysin vaurioitta. YFU lupasi kuitenkin ilmoitella, jos tilanne kehittyy siihen suntaan ettemme pääse koneeseen maanantaina nousemaan (Tokion Narita on kyllä suljettu vielä, saa nähdä minne meidät nyt sitten lennätetään) .
Jotain mukavaakin: tänään sain perhetiedot! Taikka oikeastaan juttu on nyt niin, että aluksi mua varten löydetty isäntäperhe perui mun vastaanottamisen siksi, että talossa on tänä keväänä kirjoittavia lukiolaisia. Jotenka nyt mä meen sitten väliaikaisperheeseen, ja kukapa tietää vaikka jäisinkin sitten sinne. Mutta isäntäperheestä ja koulusta rustailen varmaankin huomenna ihan oman päivityksen.
Että tällaista, näillä mennään kohti maanantaita. Nähtäväksi jää, millaisia käännekohtia tässä saadaan vielä kokea ennen varsinaisen matkankaan alkua :D
Loppukevennys: Ette ikinä arvaa kenellä on tuliaisjutut vielä hieman vaiheessa, saatika sitten pakkaaminen. Noh, onhan tässä nyt vielä kokonaista kaksi päivää aikaa! ;)
2 kommenttia:
mun melkein ekat ajatukset oli että mitä nyt kaikille vaihtareille jotka on maanantaina lähössä käy! :D mut kiva kuulla että olisitte kuitenkin pääsemässä lähtemää (:
Toisaalta voi tässä tilanne vielä muuttua, mutta toivotaan näin että kaikki meidän vaihtareiden osalta menee hyvin! :)
Lähetä kommentti