Ylihuomenna se tapahtuu, kerään kimpsuni ja kampsuni ja palaan suuresta maailmasta pikkuriikkiseen koti-Suomeen. Matkaan lähdetään jo aikaisin aamusta ja Suomen aikaa iltapäivällä ollaankin jo tutulla ja turvallisella Helsinki-Vantaalla. Voi sitä flashback-tunnetta kun lentokentän kaiuttimista ohjeita löpisevä täti puhuukin suomea, kaikki viitat on kirjoitettu suomeksi, kaupasta löytyy Edam-juustoa ja kaikilla ihmisillä on kummitusta muistuttavat lakananvalkoiset kasvot sinisillä jättinappisilmillä. Matkatavaraa täältä on tulossa ja paljon, mutta ilmeisesti mun matkalaukun 23kg, repun 10kg ja laivalla menneet 18kg ovat matalimpia lukemia millä joku täältä tänä vuonna palaa, sellaisen fiilingin oon muihin vaihtareihin yhteyttä ottaessa saanut!
Mikäs on tunnelma paluun koittaessa? Aivan mahtava. Viikko takaperin valitin hostäidille paluusta että en ole palaamassa en sitten varmana, en palaa, mutta lähtövalmisteluita hoitaessa on sekin tunne kääntynyt päälaelleen: kotiin paluu, onko parempaa! Lisäksi kun viimeinen kuukausi Japsilassa oli paras kuukausi varmaan koko aikana, niin mikäs tässä kun jää vielä hyvä jälkimakukin koko vuodesta.
Nyt meen vielä vekslaamaan niiden matkatavaroiden kanssa ja kukkumaan viimeistä kertaa yömyöhälle hostäidin kanssa syvällisiä puhuessa. Tai sitten me vain nauretaan kaikille niille sisäpiirin vitseille mitä kolmessa kuukaudessa on ehtinyt kertyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti