Syksy pakettiin

Päätin pistää syksyn yhteen pakettiin, täältä sitä nyt sitten satoi viiskyt kipaletta syksyn kuvia. Alta löytyy pikku selityksiä kuvatuksille, tässä olkaa hyvä:

Tehtiin reissu Nikkoon, kiitettävän tunnettu paikka tuolla jossain Pohjois-Japanissa historiansa sun muun suhteen. Yllä olleet kuvat on otettu Edo-kauden Japania jäljettelevässä paikassa, eli eivät kuitenkaan aitoa wanhan ajan kamaa. Alapuolelta momijigarin eli "ruskametsästyksen" satoa, aivan järkyn iso vesiputous ja muuta jänskää.

Seuraavaksi muita ikäloppuja Japanin kolkkia, Enoshimaa ja Kamakuraa. Huomatkaa myös eläkeläisturistit! Kulkevat järjestelmäkameroidensa kanssa kiltisti oppaan kantaessa näyttävää lippua joukon edessä, ne on oikeita turismielitistejä.

Setääki käytiin moikkaas. Nätisti on taas pienet japanilaiset puurtaneet hiki hatussa töitä patsaan eteen muutamamisen sataa vuotta sitten.

Seuraavaksi kuvia tapahtumasta, jossa käytiin Tokiossa. Kaikkea jännää jälleen kerran, älkää kysykö tarkemmin.

Ei meitä siellä sit muita.

Koulun edustalta löytyy nyt joulukuusi, ja ihmiset juhlii joulurauhaa siinä sitten kivasti tavarataloissaan kulutusta harrastamalla. Japanissa oikeasti kaikesta tehdään bisnestä. Kuusen valojen sytytysjuhla oli aikas ihmisiä keräävä jutska:

Ei mun lapsuudessa vaan pelattu Pokemon-korteilla nurmikolla joulukuusen juurella!

Loppuun vielä kuvia Shinjukun puistosta, vitsi mikä fiilis poiketa tuollaiseen paikkaan joskus Tokion vilskeessä. Sitten on taas hyvä sukeltaa takaisin rakennusten ja metrolinjojen sekaan.

Tänään oli sitten viimeinen kunnon koulupäivä. Huomenna alkaa koeviikko, eli ei mitään mulle, helposti lusmuillen tästä eteenpäin. Japanin lukio oli mielenkiintoista kokea, mutta kyllä se loppuu ihan ajallaan, alkaa siihen ala-aste-fiiliksen pikkuhiljaa väsyä. Vielä haluaisin tehdä sata asiaa ennen paluuta eikä millään meinaisi kuukausi siihen riittää, sen sitten ehtii minkä ehtii ja loput jää kokematta. Viimeinen käynti Shibuyalla, viimeinen karaoke, viimeinen purikura, viimeinen takoyaki. Jäiks, täähän on ihan niin kuin ennen lähtöä. Ei sen päivän lähestymistä vain meinaa uskoa.

Kouluelämä-pläjäys

Aikaa on vierähtänyt jo kuukausi viime tekstistä ja kerrottavaa löytyisi, mutta tällä kertaa uhraan postauksen koulusta kertomiseen!

Homeroom class, 2C!!!

Japanilainen lukio on ihan lyhyesti ilmaistuna täysin erilainen suomalaisesta. Täällä yksityisten ja yleisten koulujen ero on kova sana, ja koulujen välillä on hirveä vertailu. Yksityiset voivat olla normaalin sekakoulun lisäksi tyttö- tai poikakouluja, ja säännöt voivat olla tiukempia. Itse päädyin varmaan koko Japanin kummimpaan (seka)kouluun sääntöjen siellä ollessa Japanin mittapuulla vieras sana. Eikä siinä vielä kaikki, se on kristitty koulu jossa loksahtaa suu auki jos löytää kristityn oppilaan. On tää elämä täällä ihan joskus melkein ehkä loogista.

Koulua mulla on uskomaton etuoikeus ja onni, tai ainakin melkein, käydä 6 päivää viikossa. Yksityiskoulu kun on, reissaa oppilaat sinne pitkänkin matkan päässä. Joskus tuntuu ettei kukaan asu Tokiossa! Sunnuntait eli ainoat lomapäivät mennään siis nukkuen, tai jos jossain hengataan alias asoboidaan, nukutaan seuraava viikko koulun tunneilla. Tai no, sitä nyt tehdään joka tapauksessa.

Itse en toukokuussa koulun aloittaessa tuntien opetuksesta saanut varmaan aihetta pidemmälle mitään kiinni. Matikkaa taisin kokeilla opiskella kahdella ekalla tunnilla, sitten ymmärsin että turha yrittää jos en ymmärrä. Joten, aloitin japanin opiskelun itse tuntien aikana. Nyt ymmärrän jo varmaan tarpeeksi että voisin jo jollain tapaa tunneilla opiskella, mutta mitäs tuosta kun tähän asti on näin tultu: jatkan itseopiskelulla, ja opiskelen, jos opiskelen, enemmän tai vähemmän, tunnista riippuen ;)

Ekalla kertaa jumalanpalveluksessa luulin että kaikki kumartaa eteenpäin ja osoittaa kunnioitusta, ja ajattelin että kylläpäs hassuja tapoja täältä löytyy. Mutta ei...ne nukkui.

Mutta pelkästään tuollaisilla itseopiskelu-tunneilla pyörivä kouluelämä kuihduttaisi mun mielenterveyden alta kahden viikon. Pelastava sana onkin yksityistunnit! Niitä löytyy kahdeksan viikosta, kuusi japanin kieltä, yksi kulttuuria ja yksi päivittäistä elämää. Kielen tunneilla en oo käyttänyt oppikirjaa enää kesäloman jälkeen, teen opettajalle kysymyksiä ja muuten vain jutellaan japaniksi milloin mistäkin. Ja joskus jos latvialainen vaihtari haluaa puhua niin löpistään enkuksi, jälleen ehkä maailman ufoimmista jutuista. Kulttuurin tunnilla maalaillaan nyt japanilaisia maalauksia, aiemmin tutustuttiin vähän historiaan. Päivittäinen elämä on ihan helmeä myös: ope on sellanen ihan paras mummo, joka tuo tunnille aina jotain herkkuja. Sitten se syöttää mua ja toista vaihtaria kaikilla mahdollisilla japanilaisilla karkeilla ja jutustelee meille aina yhtä energisenä. Huomenna mennään sen tunnilta syömään unagidonit ravintolaan!

Samalta kampukselta löytyy yliopisto, jonka opiskelijat on cool/"kakkoii"! Niitä katotaan niin ylöspäin. "Daigakusei ni mou naritai ne!"

Parvekkeella voi aina joskus hengailla, tai ainakin koeviikolla nukkua penkeillä.

Eikä japanilaista koulua ilman koulupukua! Etukäteen suorastaan pelkäsin että mitä sen kääriminen ylle aamusta aamuun olisi, mutta loppujen lopuksi tyksin siitä ja paljon. Meidän koululla on mukava koulupuku eikä sen oikein pukemista ihan mitata viivoittimella (kyllä, tätäkin tapahtuu). Itse saa päättää kumman värisen kravatin laittaa jos laittaa, saa päättää pitkähihaisen neuleen ja hiattoman neuleliivin välillä eikä takkia ole pakko vetää niskaan jos ei halua. Lisäksi se neule on supercool. Koululaukkukin saa olla oma...Mutta täältä pesee, tässä kuva olkaa hyvät:

Kello on 11pm, mä alan kiskoa koulupukua ylle, jotain hiuksiin koska harakka-style on aina parempi kuin ei mitään, ja hostäiti nauraa itsensä kuoliaaksi skypen päässä olevan hostveljen kanssa. Mikä meni vikaan? Saitte kravatin Tylypahka-version, nätimpi on hukassa.

Toinen japsien kouluelämään ehdottomasti kuuluva juttu on klubit/kerhot. Jokainen kuuluu johonkin niistä, esim. itse käyn valokuvauskerhossa (plus englanti ja viime aikoina kalligrafia). Hulluimmissa urheilukerhoissa (jalkapallo ja baseball) päivä alkaa aamutreeneillä ja loppuu iltatreeneihin. Vapaa-päiviä tuskin montaa löytyy. Kuulostaa oikein mun tapoihin sopivalta, siksi eksyinkin pari kertaa viikossa olevaan kuvailukerhoon, jossa fiiliksen mukaan räpsitään muutama otos ja loppu aika jutellaan! Sieltä mä oon myös löytänyt ne kaikkein parhaimmat ihmiset.

Yleisesti kouluelämä täällä on mukavaa. Japsit on ystävällisiä ja ottaa hyvin porukkaan mukaan. Meno on sellaista lapsellisen sööttiä, välitunnilla saattaa kaikki yhtäkkiä lähteä pihalle leikkimään vesisotaa tai jotkut pelata lentopalloa luokassa. Liian rankkaa ei ainakaan ole. Ihan kokemisen arvoista tää japsien lukio!

"Haluan syödä poroa"

Moi. Musta on tullut suomen kielen opettaja. Varustan hostäidin vielä semmoisella kielitaidolla, että se voi tulla Suomeen turisteileen joku päivä. Osaa kuulkaa jo vaikka ja mitä, tilata poroa ja kertoa salmiakin olevan pahaa. Hostäidin kännykästä löytyy suomen sanakirja, jolla me kommunikoidaan silloin kun keskustelun sanasto alkaa olla tasolla evoluutioteoria ja kuolemantuomio. Mutta sen sanakirjan ääni on ihan hirveä. Sellainen mörönmatala pelottavan aidonoloinen ääni, joka lausuu sanan jota sieltä etsii. Sit me nauretaan sille ja suomen kielelle O_o

Eli hengissä olen vaikka blogi onkin tehnyt kuolemaa kuukauden päivät. Täällä menee oikein mukavasti, sanotaanko mahtavasti. Hostperheen vaihtoa osaa katsoa jälkikäteen hyvänä asiana, oon päässyt näkemään paljon erilaista japanilaista elämää ja tämänhetkisessä perheessä viihdyn toooosi hyvin! Kroppa meinaa vain nyt väsähtää kaikesta tapahtuneesta, hirveä väsy aina aamuisin. Ja niin musta onkin tullut paha oppilas joka ottaa torkut kesken koulun tunnin vähintään kerran päivässä. Maassa maan tavalla, eiksje?

Sade on ihan ykkösjuttu täällä, koska kaupunki näyttää siistiltä pimeän tultua kaikkien valojen heijastuessa tiestä!

Ja juuri kun luulin koulun extra-hömpötyspäivien loppuneen, kävi ilmi että ensi viikolla on liikuntafestivaali. Luokkien ja kerhojen välisiä juoksukisoja ynnä muuta, ja kaikkien on osallistuttava johonkin. Itsekin kävin nimen lappuun rustaamassa, no idea mitä sieltä sitten on tulossa. Tiedottomuudessa on jänskää elää, oli sitten pussijuoksua tai pituushyppyä! Yksi laji on kuitenkin varmaa, luokkien välinen hyppynarukisa. Neljänkymmenen hengen luokka pomppii samaa isoa hyppynarua kolme minuuttia,  eniten hyppinyt luokka voittaa. Suomessa jos oltaisiin niin juttuhan hoidettaisiin hienosti kylmiltä mutta ehei, japsit treenaa hulluna lajiin kuin lajiin. Toisin sanoen, tällä viikolla joka toinen aamu on hyppynaruharjoitukset ennen koulun alkua. Aluksi oli kyllä asenne hukassa, mutta nyt herään iloinen virne naamalla ja "vaihtarius on kulttuurierojen oppimista" -klisee mielessä motivoimassa päästäkseni tunnin normaalia aiemmin kouluun. Ja onhan se loppujen lopuksi melko hauskaa!

Koulussa oli taas koeviikko, joka ei kovia ponnisteluja vaihtarilta vaatinut. Yksi englannin essee johon valmistautui edellisellä tunnilla, muuten japanin tunnit ja parina päivänä koulun terassilla lojumista japanin kirjat sylissä. Voi hieman kirpaista ne Suomen lukion koeviikot tämän jälkeen? Nyt on kuitenkin mukava kun kaikilla on taas aikaa, eli on viikonlopulle kavereiden tapaamista tiedossa. Syksyisin, joka ei muuten tule tänne väkisinkään, vieläkin kuuma, on Japanissa myös paljon kansallisia vapaapäiviä. Ensiviikolla käväisenkin hostperheen kanssa Kamakurassa. Odotan!

Asakusa, Tästä ei Tokio turistisemmaksi muutu!

Mutta eipä tätä vaihtaritarinaa ole jäljellä enää kuin kaksi ja puoli kuukautta. Jo alusta asti mulla on ollut tunne, että ei vain riitä kahdeksan kuukautta, ei sitten millään tämän vuoden loppuun viemiseen. Ehkä kuukausi sitten se rupesi vaivaamaan yhtäkkiä ihan järkyttävästi, tuntui vain että aika valui pois eikä sille voinut mitään, tuskin osasi muuta murehtia. Mutta sitten se katosi. Katosi yhdessä päivässä eikä sen jälkeen ole soitellut. Ymmärsin mitä on olla takaisin Suomessa. Siis SUOMESSA. Onko parempaa? Totta kai Japani on todellakin paikka josta pidän, mutta Suomessa on vain niin mukavaa. Siellä on kaikki tärkeät ihmiset. Siellä on se ainoa oikea Seinäjoen lukio ja seurakunta. Siellä saa puhua kieltä, jolla pystyy sanomaan mitä tahansa ja miten tahansa, milloin tahansa. Ei muuten ole itsestäänselvyys ulkomailla olon jälkeen! Siellä on kylmä talvi ja sauna joka päivä käytettävissä. Siellä on Fazer ja Panda ja Beck-leffat (ainainen maanpetturi-Ruotsi-fani). Eli todellakin odotan sitä, kun olen takaisin Helsinki-Vantaalla. Mitkä tulee fiilikset olemaan silloin, sitä en tosiaankaan tiedä. Mutta nyt nautin Japanista, tsemppaan kielen ja kaiken kanssa loppuun, teen mitä en vielä ole tehnyt, nautin vielä vähän lisää, aloitan Facebook-lakon taas loppuajasta, mutta muistan kuitenkin, että tammikuussa saan palata Suomeen.

お疲れ様 - Otsukare-sama

Ääkkösettömät heipaheit taalta uudesta hostperheesta.
Muutto meni tosi hyvin, viihdyn uudessa hostperheessa ja totuin tahan uuteen elamaan onneksi nopeasti. Koulumatka on ihanan lyhyt tunti, oikeasti onko parempaa olemassa? Hostit ovat rentoja, ei mitaan turhan tiukkoja saantoja ja muutenkin maailmat kohtaa hyvin! Talo on tallainen janna vahan vanhempi, oikein japanilainen omakotitalo. Tosi mukava paasta kokemaan vahan erilaisia paikkoja, mika on siis hyva kaantopuoli meidan muutelleiden vaihtareiden kohdalla. Eipa perhevaihto varmaan tata paremmin voi edes menna.

Koulun festivaali tuli ja meni, ja olihan se ihan mielenkiintoista. Jokainen luokka oli tehnyt luokkahuoneesen jonkinlaisen...laitteen?...pisteen? No joka tapauksessa, niissa oli aina kaikenlaisia peleja ja labyrintteja, muutama kummitustalokin loytyi. Enkkukerhossa vasattiin labyrintti sellaisesta jatesakkimuovista. Ihan natti muoviroskataivashan siita tuli. Mutta kivaa oli joka tapauksessa. Parasta oli lopussa purkaa viidessa minuutissa alas se, mita ensin monta paivaa oltiin vasatty.

Kuorokisakin oli. En osannut laulaa, ei varmaan yllattanyt. Eika meidan luokka pahemmin voittanut, mutta kivaa oli kaikilla. Lopuksi mentiin kaikkien kanssa syomaan, purikuraan ja muuten vain hengailemaan, mika oli supermukavaa. Tahan kisaanhan siis treenattiin ihan vasymiseen asti. Nyt on outoa kun ei ole harjoituksia aamulla, ruokavalkalla taikka koulun paatteeksi, ihan vain normaalia koulua. Pitkasta aikaa.

Otsukare-sama, nain taalla aina jonkin ison koitoksen paatteeksi sanovat.