Fuji, Fuji, Fuji-Kyuu Hairando!

Eilen sinne pääsin, Fuji-Q Highlandiin! Tokiosta reilun tunnin päässä sijaitsevassa huvipuistossa tuli siis vierailtua. Matkaan lähdin tanskalaisen vaihtarin kanssa. Aluksi näytti siltä, että koko päivä tulee satamaan ja ajateltiin perua koko juttu, mutta lopuksi päätimme kuitenkin kokeilla onnea ja toteuttaa reissu. Ja niinhän siinä kävi, että koko päivän aurinko paistoi eikä viimeisen kolmen päivän sääennnustuken sateista ollut tietoakaan! Ajattelin, ettei siellä noiden sade-lupailujen myötä olisi paljoa porukkaa, mutta siinä luulossa mentiin päin puuta ja pahemman kerran: jonot lähentelivät rentouttavaa kolmea tuntia... Siihen liittyen raapustinkin pienen kännykkäpäivityksen suoraan puistosta, eli tämän postauksen alta voitte kurkata miltä siellä jonon hännillä näytti!

Rakkaudesta urheiluun, eipäs kun.

Neljä laitetta ehdittiin kiertää päivän aikana, mikä tuntuisi olevan aika hyvin tuossa paikassa sesonkiaikaan. Ensimmäinen laite suljettiin kesken odottelujemme kovan tuulen takia (on tosi kova jos vähän puiden latvat nuokkuu), mutta onneksi lopussa päästiin kyseiseen rataan suoraan lipuilla, jotka meille annettiin aiempien odottelujen ansiosta! Yksi asia kuitenkin ärsyttää, nimittäin se että tämän vuoden uutuus jäi kokematta. Joskus sitten sekin, ehkä.

Nyt annetaan kuvien kertoa meiningistä:

 Bisha, Bisha, Takabisha! Ei mennyt niin kuin Lintsillä, täällä vuoristoradoillakin on omat tunnuslaulut...

Tämä siis puiston uutuisin härveli!

Jos saisin valita itselleni jonkin superkyvyn, olisin lintu. Pääsisi kokemaan saman fiiliksen joka päivä :)

 

 

Ja mä kun luulin amerikkalaisten olevan niitä joulukreisejä!

Tuohon rataan mentiin viimeisenä, joten se oli itse asiassa kaikkein nautinnollisin. Kesy muihin verrattuna, etten sanoisi...Näkymä Fuji-vuorelle oli kuitenkin oikein nätti!

...paitsi siinä vaunun hissunkissun tuonne ylös kavutessa jänskätti ehkä ihan hiukkasen. Aloin ajatella että mitäs nyt, jos tulisi maanjäristys. Hyi kauhistus :-D No, Japani on Japani ja kai ne ovat kaikkeen varautuneet.

Loppujen lopuksi oikein mukava päivä, vaikka jonoissa yli kuusi tuntia tulikin vietttyä. Laitteet eivät jättäneet kylmäksi ja siitä voidaan olla varmoja! Näin tuli vuoden huvipuistokausi avattua, näyttävästi elokuun puolella.

Lopuksi, ihailkaa mun pääsylippua. Ja edustavaa ufokuvaa.

Tervetuloa huvipuistoon Japanin tapaan! Kolme tuntia venailtu ja saldo nolla laitetta...Eka laite suljettiin kun oltiin jonotettu puolitoista tuntia. No, saatiin liput joilla paastaan jonon etupaahan jos／kun laite aukeaa taas. Syyna sulkemiselle kova tuuli, jassoo :D Ma viela naille kovat tuulet naytan...

Tilaisitteko kimonon tai hautapaikan? Olisi alennuksessa.

Ihan ensiksi, tää on niin parasta, Blogger suostuu yhteistyöhön ja saan ladattua kuvia tänne! Ei tarvii julkaista pelkkää kuivan näköistä tekstiä.

Kesäloma näyttää uhkaavasti kääntyneen loppusuoralle syyskuun lähestyessä kamalaa tahtia nurkan takaa. Viime postauksen jälkeen oon käynyt toisen kerran Fujilla (ilmeisesti menen sinne parin viikon päästä vielä kolmanteenkin kertaan), pomppinut koulussa maailman turhimmissa tapaamisissa, heilunut Harajuku-Shibuya -akselilla taas aikas riittämiin ja ehtinyt kotonakin homehtua.

Alkuun kuvavuodatus valokuvauskerhon reissusta. Näitähän oltaisiin katseltu jo pari viikkoa sitten, mutta parempi myöhässä kuin ei milloinkaan.

 

Viime Torstaina lähdettiin Tokion ja Yokohaman vaihtareiden kanssa katsastamaan Fuji-vuoren alue. Lähtö oli aamulla 6.40 Yokohamasta, joten ehtiäkseni sinne täältä riisipelloilta menin toiselle vaihtarille yöksi päivää ennen. Oli  jänskää suunnistaa Tokion halki viideltä aamulla. Shibuyalla kun vaihdettiin junaa niin en ollut uskoa näkemääni: siinä risteyksessä oli ihan oikeasti vähän ihmisiä! Muutenkin oli hassu fiilis, kun koko kaupunki heräili päivään. Jos se oikeastaan koskaan nukkuukaan. Nojoo kuitenkin.
Perillä käytiin ensiksi chekkaamassa jokin iso puutarha auringonkukkiensa kanssa. Ihan jees vaikka koko aika vaihtariporukalla puhumiseen käytettiinkin. Sitten noustiin bussilla patikoiden reiluun puoleen väliin vuorta, joka harmiksi oli aikas pilvien peitossa. Siksi ei paljoa ylhäältä ympärille näkynyt. Siistiä oli kuitenkin kun tunsi kosteiden pilvien tulevan päin naamaa. Sieltä vielä mentiin johonkin isoon puutarhaan poimimaan persikoita. Se vaikutti vähän uusavuttomien massakokoontumiselta, kun porukalla siinä yritettiin toivottomasti niitä persikoita kuoria (no hei ei ollu Googlee, ja sanottiin et pitää kuoria!), mutta kyllä se loppujen lopuksi hyvin sujui. Ehkä :-D Paluumatkalla Tokioon johtavat tiet olivat ruuhkaantuneita, joten lopulta oltiin 2 ½ tuntia myöhässä. Ei mitään, oli ihan parasta jutustella muiden suomivaihtareiden kanssa sitten kolmen kuukauden. Kiitos!

Kyllä se siellä on!

Joku siellä poneilikin.

Fujin puolivälin paikkeilla kiertellessä otettuja kuvatuksia.

Perus maataso on jossain siellä alhaalla :D

Niin, tuossa yksi päivä hostperheen kanssa puhuessa puhelinmyyjä soitti. Siinäpä ilmeni, että Japanissa on puhelinmyyntikin viety hiukkasen pidemmälle tasolle. Langan päässä täti kun ei kauppaakaan ainoastaan sitä Elleä tai muita aikakauslehtisiä, vaan joskus sieltä voi pahan päivän varalle hankkia vaikkapa hautapaikan. Tai kimonon. Alkaa tuntua, että täällä on oikeasti kokeiltu kaikkia mahdollisia bisneskeinoja!

 

It is H-U-G-E! Näkyy aina kun junailen itseni Tokioon, ja vitsi ikinä en voi uskoa sitä kokoa.

Koulussa on syksyllä tulossa luokkien välinen kuorokisa. Kyllä, odotan melkein innolla. Tämän takia meidän luokalla on ollut viime päivinä tapaamisia, että voitaisiin harjoitella tuota kisaa varten. Ekalla kerralla treenien alkamisaikaan paikalla oli kaksi ihmistä (40 hengen luokka), puolen tunnin jälkeen ehkä kymmenen, ja minun paikalta puolentoista tunnin jälkeen lähtiessä ehkä juuri ja juuri se viisitoista. Ja parin päivän päästä siellä oli seitsemän ihmistä. Arvatkaa vain onko hyvin harjoiteltu! Hostäitikin sanoi jo, että lintsaa nyt hyvänen aika kun ei sinne ole järkeä mennä :-D Ja näin teen. Mutta ei haittaa vaikka olen tuonne tähän asti päättänytkin lähteä, junassa on aina kiva istuskella ja lukea kirjaa, ja koululta voi suunnata kiertelemään kaupunkia...

 

Nämä kuvat otin koulun viereisestä Happoen-puistosta. Nätti paikka keskellä Tokiota! Kantsii pyörähtää jos Shirokanen alueella käy.

Vielä mua olisi odottamassa ehkäpä maailman turhin urakka, todiste siitä että Suomen koulujärjestelmä se vaan jyrää muiden yli: kesäläksyt. KESÄLÄKSYT!? Oikeasti hankkikaa elämä. Japanissa kun kesäloma on tulossa, niin ajatellaan että kylläpäs sitä kaikilla onkin paljon aikaa. Joten ihan pikkuisen voi opiskelullekkin uhrata aikaa. Mutta siinä vaiheessa kun opettajat eivät läksyjä antaessa innostukseltaan osaa pitää järkeä mukana matkassa, on lopputulos se, että opiskelemaan joutuu enemmän kuin normaalin koulun aikana. Hienosti on siis tilanne pahempi lopussa kuin alussa. Mä vain kun en löydä tästä sitä jutun juurta. Varsinkaan kun läksynä on esimerkiksi suunnitella vohvelikangas. Aivan oikein, lukion toisella luokalla...Täällä lukiossa käytetään voimia oikeasti niin paljon kaikkeen turhaan. Onhan se kiva kokoontua yhteen kisaamaan siitä, kuka ui nopeiten tai veisaa virsejä upeiten, mutta pidetään leikki ja laulu -opetusmetodit alakoulun puolella. Ja pyhitetään lomat lomailulle.


It's not good, it's not bad, it's different.

Lomaleiriläinen

Tästä viikosta jäi jäljelle muistikortti täynnä valokuvia, parhaita hetkiä valokuvauskerhon kanssa, ikävä onsen-kylpylään, heipat hostsiskolle. Uusi Hayao Miyazakin leffa ja törkeä väsy. Saisinko mä nukkua?

...en koska nyt selitän mitä kaikkea viime aikoina on ehtinyt tapahtua. Reilu viikko sitten siis pakkasin laukut ja lähdin YFUn mummon kanssa seikkailemaan metroviidakon läpi Chiban puolelle. Täällä sitä siis ollaan, uudessa hostperheessä. Ja hyvin on lähtenyt käyntiin! Mukavia ihmisiä ovat. Perheeseen kuuluu vanhemmat, saman ikäinen hostsisko ja yliopistoa käyvä veli. Sisko tosin suuntasi jo Amerikkaan viettelemään omaa vaihtarivuottansa, mutta hyvin ehdittiin tutustua ja viettää hauskaa aikaa yhdessä. Onhan se totta että Tokio on nyt ihan kuusessa, taikka että itse olen, mutta juna kulkee ja sillä mennään. Joka tapauksessa, hostperheessä viihdyn ja hyvin!

Mutta ettei vain hengittää ehtisi, suunnattiin maanantaina valokuvauskerhon kanssa kohti Shizuokaa. Hieman hassua, että tuosta reissusta käytettiin nimeä treenileiri, mutta kun normaalisti matka koulun kerhon kanssa tarkoittaa aamuviideltä heräämistä, pallon kanssa juoksemista ja punnertamista iltaan asti. Vaan valokuvauskerho kuuluu ihan eri kastiin: siellä me loikoiltiin onsenissa, pelailtiin Unoa, juteltiin ja kokkailtiin leppoisasti kolme päivää! Eläintarhakin käytiin katsastamassa. Laama oli tietty paras kaikkien mielestä. Valokuvia matkalla otin ihan kiitettävästi. Nykyään porukan jutellessa ymmärrän jo tosi hyvin, välillä vain yksityiskohdat jäävät pimentoon. Mutta omien kommenttien lisääminen nopeasti muuttuvaan keskusteluun on kyllä tuntunut extravaikealta. Pikkuhiljaa siinäkin oon alkanut kehittyä.

Valokuvatouhuista kun kotiuduin, sain jo seuraavana päivänä suunnata Unescon ja parin muun vaihtarin kanssa kohti Fuji-vuorta. Siellä siis oltiin vuoren juurella lerillä apuohjaajina ja mukavaa oli. Päivisin oli kaikenlaisia pelejä ja muuta aktiviteettia. Fujikin tuli nähtyä, nyt voin tammikuussa jättää Japanin ihan luvan kanssa. Ja juuri kun viime päivityksessä ehdin hehkuttaa Fuji Q Highland-huvipuistoa, nyt me sitten ohitettiin se bussilla! Huikean näköinen mesta.

Seuraavaksi ohjelmassa pitäisi olla käynti hostveljen kanssa Asakusassa (vanhaa Tokiota), hengailua valokuvauskerholaisten kanssa ja uusi yritys päästä Disneylandiin. Ekalla kertaa taifuuni pisti suunnitelmat uusiksi ja jouduttiin perumaan koko juttu! Ehkä tällä kertaa onnistaisi.

Viikko sitten sain oikeasti nauraa kyyneleet silmissä. Hostsisko, kyllä, 17v luuli joulupukin olevan olemassa. Tämä päätti kysyä multa, että miten on mahdollista saada 40 pakettia pukilta jouluna kun oli kuullut jollekin näin käyneen. SIIS MITÄ? Tää on oikeasti huolestuttavaa, missä on japanilaisnuorten maalaisjärki? :D Raukka koki kyllä pahemman tason shokin kun kuuli karun totuuden, maailma on paha paikka ja pukki täysin tarua. Lopuksi sain tietää vielä, että kaikki kaverit luulee samoin...

Anteeksi että tällä kertaa päivitys on ihan puskista ja huono ja tylsä eikä kuviakaan tekstin välistä löydy, mutta mun kaksi tuntia hienoksi väsäämä teksti katosi bittiavaruuteen joten eipä voi mitään. Lisäksi mulla on pieni blogimasis meneillään. Ehkä pian näkyy taas valoa tunnelin päässä, koitan pitää tätä siihen asti tekohengityksen voimin yllä. Muuten nyt menee yleisesti ottaen tosi hyvin, nautin täällä olosta. Kaikki rullaa juuri hyvin eteenpäin. Suomea ei ole ikävä, välillä tietty siellä olevia ihmisiä tulee ajateltua.

Sayonara!

Loma!

Säteilen kekseliäisyyttä otsikon suhteen. Mutta loma on alkanut juu, vielä jäljellä huominen päättäjäisseremonia. Eli miten oon Tokiossa onnistunut lomapäivät kuluttamaan? Ei melkein itsekään muista...

Paljon tässä on kuitenkin tapahtunut. Muutamana päivänä oon vain hypännyt metroon ja lähtenyt pyörimään ympäriinsä kameran kanssa. Nyt voisi ainakin puolivirallisesti sanoa että Tokion kaupunginosat on jotenkuten käyty läpi. Ainakin pintaraapaisu kaikkiin keskustan paikkoihin on tehty! Kuumahan täällä on kuin uunissa (jos ei onnista niin päivän huippu takuulla yli 35:ssä), mutta en valita. Suomessa ollaan taas tammikuussa polkemassa -20 asteessa kohti vanhaa tuttua lukiota. Japanilaiset kyllä jaksaa lämpötiloista itkeä, silloin mä aina sanon että miten voi olla, et mä kestän Japanin kesää paremmin kuin paikalliset itse? :D

Peltiviidakko!

Uenossa on pariin kertaan tullut pyörittyä. Jänskää aluetta: iso kuin mikä, mutta täynnä kaikkia pieniä katuja putiikkeinensa ja kalatoreinensa. Sitten löytyy huikean kokoinen puistokin. Siellä olikin itse asiassa sunnuntaina tapahtuma jonka kävin katsomassa. Vähän niinkuin matsuri (= perinteinen japanilainen festari) mutta ei nyt kuiteskaan. Isoon lampeen laitettiin lyhtyjä ajelehtimaan kuolleiden ihmisten muistoksi. Elikkäs tänä vuonna oli varmasti vähän enemmän pinnalla tämä juttu, populaa ainakin löytyi.

Klikkailkaa isommaksi!

Hiemankos huvittaisi lähteä reissulle Fuji Q Highlandiin (huvipuisto), siellä kun avattiin aivan uskomaton vuoristorata tällä viikolla. Saa nähdä jääkö kuitenkin tänä vuonna välistä. Tokiostakin kerran löytyy pari huvipuistoa, jotka olisi kiva kavereiden kanssa käydä kokemassa.

Ihmiset, tämä on video. Ole hyvä ja paina keskeltä katsoaksesi sen. Kiitos.

Sitten on pakko hehkuttaa japanilaista tv:tä! Mistään päin maailmaa ei varmana löydy yhtä ufoja ohjelmia :D Ei mitään semmoista tositeeveeroskaa. Monesti oikeasti hauskoja juttuja, kunhan vain jaksaa ottaa ne rennosti. Ihan ykkönen on ohjelma, jossa esitellään katsojien ehdottamia, jostain päin Japania löytyviä outoja asioita. Sitten julkkikset studiossa äänestää niistä kummallisimman. Viimeksi oli ainakin talo, johon oltiin jostain syystä rakennettu kattoon ruokapöydän ylle ovi (!?) ja nainen jolla oli lemmikkinä sorsa, joka käveli omistajansa perässä kaupungilla!

Sitten suurylläri, herään keskiviikkoaamuna tokiolaisena ja nukahdan chibalaisena. Kyllä, vaihdan isäntäperhettä. Pikaisesti voin tilanteen tännekin selittää: tämän hetkinen hostäiti on tosi mukava, asuu mukavalla paikkaa ja löytyy paljon mukavia tuttavia, mutta on niin kiireinen että totesin näin olevan parempi. Työ vie niin paljon aikaa, että arkisin saan harmillisen usein olla ihan yksin kotona ja elellä yksikseni, laittaa ruuan itselleni ja niin edelleen. Ja kuitenkin isäntäperhe on yksi tärkeimmistä vaihtariuden osista. Niin olisi sitten mukava että on semmoinen perhe, jolla on aikaa hiukkasen enemmän tätä vaihtariuttakin varten. Mutta varmasti tulen tähän hostäitiin olemaan vielä yhteydessä ja viettämään aikaa. Saa nähdä mikä on blogin kohtalo, löytyykö uudesta kodista nettiä. Jos ei niin junailen tänne päivityksiä sitten hieman harvempaan tahtiin jollain konstilla. Tokiossa käyn kuitenkin koulua ja lähes joka päivä näillä nurkilla taidan pyöriä. Chiban keskusta on itse asiassa kauempana.

Japanissa päivän sana on 節電(=せつでん/setsuden), eli sähkönsäästö. Siksi tämä ihanainen vuoristoratakin on toistaiseksi kiinni...Miksi, MIKSI? D: Toivotaan että aukeaa ennen tammikuuta. Tahtoo kyytiin ja kovasti.

 Jokin aika sitten puhuin ekaa kertaa Skypessä sinne Suomeen päin, ja hienosti sain huomata oikeasti kompuroivani suomen kielen kanssa. Pitkien sanojen lausuminen oli jotain ihan ylitsepääsemätöntä, pahimpia olivat sekä L- että R-kirjaimelliset sanat. Hei kuinka te oikeasti voitte lausua sanan ratsastusleiri?

Näihin kuviin näihin tunnelmiin, ensi kerralla terkkuja naapurikaupungin puolelta :-)

Origamibuumi

Jälleen on aikaa viime päivityskerrasta kulunut kulunut liikaa, ihan liikaa. En edes halua katsoa, koska oon viimeisimmän kirjoituksen tehnyt! Mutta eipä tuosta mitään, pistetään blogi nyt saman tien ajan tasalle.

Törmäsin tähän kuvaan ja piti ihan itsekin ruveta miettimään, että mistä ihmeestä oon tän napannut. Mut Harajukultahan se, Shinjukun pilvenpiirtäjien suuntaan. Oikeasti tuo on niin hämäävää, tokiolaisilla on niiden oma matala, moderni Empire state building!

Äiti, tiedätkö ketkä kaks eksyi kolmen metrin tarkkuudella tässä kohtaa kaks vuotta sitten totaalisesti? Mä muistan kuin eilisen...

Koulussa on jälleen koeviikko, mut opettajat oli niin jänniä että antoivat meidän vaihtareiden itse päättää, tehdäänkö me kokeet. No vastauksen tiedätte jo :-D Meen siis kouluun ja opiskelen japania kirjastossa, taikka vähän lepäilen, hyvällä omallatunnolla ihan sallittua! Lauantaina päätin opiskella hiukkasen eri tavalla, luin mangaa sanakirjan turvin 2 tuntia. Mutta kyllä siinä oikeasti oppi. Tänään taas katottiin poikkeuksellisesti leffa ja sen jälkeen saatiin suunnata kotiin. Tässä kohtaa kuitenkin eksyin kaupungille kauppoihin, mistä päästään tän kerran otsikkoon...

Löysin siis ison ison kirjakaupan, jonka käänsin ympäri ihan onneni kukkuloilla törmäten origamikirjaan. Koulussa päästiin jo kerran tätä paperiväkertelyä kokeilemaan. Onnistuin värkkäämään kilpparin, joka raukka kyllä kaikkien silmissä näytti sammakolta! Olinkin jo hetken suunnitellut testata tätä juttua ihan kunnolla, jotenkas nyt päätin antaa sille mahdollisuuden. Vielä kirjakaupan kautta kotiin, tietysti paksu paperinippu kourassa.

Ja kyllähän se kivaa oli :-D Tein niitä varmaan kolme tuntia, melkein koko kirjan läpi. Kurkeja en kuitenkaan jaksanut yhtä enempää taitella, jos tuhat menee askartelemaan niin saa japanilaisten mukaan toivoa mitä ikinä lystää. Tuhat paperiarkkia seuraavalle lokkiparvelle?

Valas on mun ehdoton lemppari!

Kesäloma alkaa torstaina ja kestää pari kuukautta. Valokuvauskerhon kanssa tulee ainakin hengailtua, mennään pikkureissulle Japanin sisällä ja käydään Disneylandissa ( tiedän ettette tietänyt et täältä semmoinenkin löytyy)! Tokiosta pitää myös ehtiä kiertää kaikki vielä vieraat paikat, kameraa turhia säästelemättä tietenkin.

Ai että kehtaat väittää, ettet muka nää siinä perhosta?

Lauantaina tuli käytyä ekan ja ihan varmasti myös vipan kerran Shibuya 109:ssä, ainakin alennusten aikaan (ehkä Tokion kuuluisin ostoskeskus, täynnä sellaista nuorten ufomuotia. Okei, siistiä tavaraa myös vaikka muille jakaa). Toisen vaihtarin oli sinne päästävä, joten ei muuta kuin sisään vaan. Ja oikeasti, sitä ei voi sanoin kuvailla: kaikkien liikkeiden myyjät huusi niin kovaa kuin kurkusta irtoaa asiakkaita tulemaan chekkaan putiikkiensa tarjonta :D Kulutusjuhlaa, mikä sen parempaa! "IRASSHAIMASEEEEEEE!" Oltiinko nyt kanalassa vaiko ostarilla? Joko ne työntekijät on hulluja, niille maksetaan törkeästi tai niiden on vaan ihan pakkopakko tehdä töitä edes jossain. Mikäs siinä jos ite tykkäävät. Miesten osasto on tosin erikseen, siellä meno oli ihan hallinnassa ehkä pikkuriikkisen inhimillisempää. Okei myönnetään, kyllähän sieltä jotain pääsi itsellekin mukaan tarttumaan ;)

Tanabatoja Yoyogi-puistossa. Heinäkuun 7. on tähtijuhla, ja porukka kirjoittelee toiveitaan tuollaisille lapuille. Tässä tyyppi toivoo voivansa osallistua Tokion maratonille.

Nyt alan osata japania ehkä jo ihan oikeasti. Oon kyllä ahkerasti pistänyt töppöstä toisen eteen että sen kielen oppisin. Paljon menee vieläkin yli hilseen, mutta niitä "Vitsi, mä ymmärrän!" -hetkiä on koko ajan enemmän. Ellei vähäsen koko ajan. Tulevat vaihtarit, aloittakaa sen kielen kanssa tappeleminen jo ihan alusta alkaen (kuten minä mallikkaasti hehheh) niin, ettei myöhemmin tarvitse ajatella että olisipa sitä tehnyt enemmän töitä.

 Viikonlopun otos lähipuistosta. Länsimaalaisia Tokiossa, hushus pois täältä :D Mun kaupunki!

Ehkä hiukan on alkua ongelmaisempaa viime aikoina ollut, mutta eiköhän se niin vähän kaikilla joskus. Koeviikon takia klubeja ei pidetä ja aikaa on vähän liikaakin. Mitään superkriittistä ei kuitenkaan ole päässyt tapahtumaan, ja nyt on tosi hyvä fiilis. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

Vielä loppuun on pakko kertoa luokkakavereiden hienosta suomen kielestä. Hetki sitten opetin niitä sanomaan heippa, kun kerran kovasti halusivat. Sitten parin päivän päästä tuun kouluun ja kaverit on mulle silleen, että "Wappa!!!". Whaaaaat O_o!? Muutama wappa lisää, ja sitten ne kysyi että mikä se nyt oli suomeksi. Ahaa-elämys oli silmin havaittavissa, ja hieman sai naurua pidätellä.

Vieläpä päätin uuden bannerin, siis tuon yläpalkin, väsätä. Mitä sanoo lukijakunta? Vanha takaisin ja heti vai saako jäädä? Ite kyllä tyksin.

Wappa!